Pääkirjoitus

Mikään lääke ei auta jos sitä ei oteta

Erilaiset koronarajoitukset ovat jatkuneet jo yli vuoden. Vaikka Suomi onkin selvinnyt pandemiasta monia muita maita paremmin, on epidemia meillä nyt kiihtymisvaiheessa. Tästä syytä hallitus esittää jälleen uusia rajoituksia pahimmille leviämisalueille eli pääkaupunkiseudulle ja Turkuun.

Rajoitusten asettaminen ei ole ollut aikaisemminkaan helppoa, koska hallitus ja eduskunta ovat joutuneet pohtimaan niiden suhdetta perustuslaillisiin oikeusiin. Erityisesti ihmisten oikeus vapaaseen liikkumiseen on ollut painava tiukennuksia hillitsevä asia. Tästä syytä hallituksen nyt kaavailemat liikkumisrajoitukset eivät ole läpihuutoasia eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Lisäksi päätöksiä joudutaan tälläkin kertaa tekemään epätäydellisin tiedoin.

Hallituksen esitys perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamiin suosituksiin. THL:n mukaan Suomella on pian edessään Viron ja T​šekin tilanne, jos koronarajoituksia ei tiukenneta nykyisestä. Uusia rajoituksia kannattavat myös sosiaali- ja terveysministeriö, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiri ja Turun yliopistollinen keskussairaala.

Hallituksella on ollut sisäisiä vaikeuksia lakiesityksen laatimisessa. RKP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmät halusivat ennen esityksen hyväksymistä vielä keskustella asiasta.

Rivien rakoilu kertoo hallituksen sisäisen päätöksenteon vaikeutumisesta. Myös oppositiossa suhteudutaan uusiin rajoituksiin varauksella. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei ole vakuuttunut, että liikkumisrajoitukset ovat oikeasuhtainen ja välttämätön keino juuri nyt. (A-studio 24.3.)

Orpo haluaa, että perustuslakivaliokunta tutkii, ovatko uudet esitykset välttämättömiä. Hänen mielestään muitakin keinoja on käytössä, kuten rajatestaus, maskipakko ja kokoontumisrajoitusten tiukentaminen. Nyt hallituksen esitysluonnoksessa on maskipakko sisätiloissa ja liikennevälineissä. Myös Turun lentokentällä aloitetaan riskimaista tulevien koronatestaukset.

Uusia esityksiä perustellaan muun muassa sillä, että epidemian kääntyminen kasvuun on vähästä kiinni kaikilla alueilla, mutta korkeimmat ilmaantuvuusluvut ovat Etelä-Suomessa ja Turun alueella. Tästä syystä fyysisiä kontakteja on saatava vähenemään, jotta terveydenhuoltojärjestelmä ei ylikuormitu.

Vaikka viimeisimpien rajoitusten yhteydessä on puhuttu jopa ulkonaliikkumiskiellosta, kysymys on yksityisistä tilaisuuksista. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan liikkumisrajoitukset ovat välttämättömiä, koska ne ovat ainoa keino puuttua yksityisasunnoissa tapahtuviin kokoontumisiin.

Hallituksen esitystä pidetään poikkeuksellisen tiukkana. Sitä se ei kuitenkaan ole, kun sitä vertaa monissa muissa maissa voimassa oleviin rajoituksiin. Vuosi sitten Uudenmaan maakunta eristettiin muusta maasta. Lisäksi hallituksen esitysluonnokseen on 12 poikkeusta, jotka olisivat sallittuja syitä kotoa poistumiselle myös liikkumisrajoitusten aikana.

Lainsäädännön pitäisi olla sellaista, että lakeja voi yksiselitteisesti noudattaa ja noudattamista voidaan valvoa. Liikkumisrajoitusesityksessä näin ei ole. Lukuisista poikkeuksista löytyy jonkinlainen selitys lähes kaikkeen, joten rajoitusten valvominen poliisin nykyisillä resursseilla on hankalaa.

Hallituksen esittämien liikkumisrajoitusten viesti on kuitenkin selkeä: Koronan leviämisen ehkäiseminen edellyttää meiltä jokaiselta vastuullisuutta. Mitkään suositukset ja rajoitukset eivät auta, jos niitä ei noudateta.

Vaikka tiukempia rajoituksia esitetään rajoitetulle alueelle, muita voimassa olevia rajoituksia on syytä noudattaa koko maassa, jotta kesällä voitaisiin olla vapaammin.

Lukuisista poikkeuksista löytyy jonkinlainen selitys lähes kaikkeen.

Lue lisää

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä nousussa – sairaalassa nyt 218

MT-gallup: Lähes 27 prosenttia suomalaisista tahtoisi Sanna Marinin myös seuraavan hallituksen pääministeriksi, mutta vielä useampi miettii yhä kantaansa

Sairaalahoidossa on 192 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastunutta – tehohoidossa 36

Etätyösuositus päättyy tänään – koronavirukselta suojautuminen on edelleen huomioitava läsnätyön lisääntyessä