Pääkirjoitus

Vaaleissa paljastuu uusi vasemmisto

Sanna Marinin (sd.) hallitusta voisi hyvällä syyllä kutsua koronahallitukseksi. Sen työ on ollut epidemian terveys- ja talouskriisien torjumista. Maa on julistettu kaksi kertaa poikkeustilaan. Kansalaiset ovat noudattaneet tunnollisesti hallituksen määräämiä rajoituksia ja toimintaohjeita.

Koronatoimissa Suomi ja suomalaiset ovat onnistuneet kansainvälisellä mittapuulla erinomaisesti. Kyselyissä hallitus saa kiitosta kriisin hoidosta. Myös poliittinen oppositio on pääosin tukenut hallituksen toimia ja joutunut olemaan usein aiheellisessakin kritiikissään pidättyväinen. Poikkeusaikana myös politiikka poikkeaa totutusta.

Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona. Vaalien siirron ansiosta puolueet ja niiden ehdokkaat ehtivät nyt myös kampanjoida koronatilanteen helpottaessa.

Totisen koronahallituksen puheenjohtajaministereistä onkin viime viikkoina kuoriutunut taas kantaa ottavia poliitikkoja. Ilmassa on vahva vaikutelma demokratian paluusta. Mielipiteitä ja tavoitteita lausutaan ääneen ja voimalla. Nyt voidaan ja uskalletaan taas olla eri mieltäkin.

Vaalien mielenkiinnon ja ehdokastaan etsivän äänestäjän kannalta on hienoa, että puolueet tekevät eronsa selviksi ja että oppositio tohtii taas haastaa kunnolla hallitusta. Puolueiden linjaerot ovat käyneet selviksi puoluejohtajien haastatteluissa ja television vaalitenteissä.

Kiinnostavin havainto on perinteisen vasemmisto–oikeisto -jakolinjan vahva paluu politiikkaan. Ennen koronaa politiikan pelikenttää valloitettiin vuosien ajan vahvalla identiteetti-jaolla. Siinä erottuivat ja hyötyivät tosiaan rusikoivat vihreät ja perussuomalaiset.

Korona-ajan raju velkaantuminen ja elvytysrahoista kiistely ovat nostaneet talouden taas politiikan keskiöön. Useimpia rasittanut jankkaaminen maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta on saanut tehdä tilaa myös muille aiheille – keskustelulle verotuksesta, palveluista, työpaikoista ja yritysten menestyksestä.

Myös vihreät ja perussuomalaiset ovat ottaneet uudessa jaossa asemansa – vihreät ovat suunnanneet velkaa pelkäämättömään vasemmistoon, perussuomalaiset painottavat oppositiokumppani kokoomuksen ja hallituspuolue keskustan tavoin talouskuria ja -vastuuta.

Kuntavaaleissa näyttää paljastuvan uusi, tiivis vasemmistoblokki. Ylen puheenjohtajatenteissä SDP:n Sanna Marinin, vihreiden Maria Ohisalon ja vasemmistoliiton Li Anderssonin esiin nostamat tavoitteet ja vaalilupaukset eivät juuri poikkea toisistaan.

Uusvasemmistolaiset puheenjohtajat lupaavat kansalaisille yhteiskunnan tarjoamia palveluita kehdosta hautaan sekä lisää rahaa ja henkilöstöä niiden järjestämiseen. Se, mistä raha palveluihin otetaan, jää ohjelmissa ohuelle.

Yrityksistä ja yrittäjistä kolmikko puhuu lähinnä etsiessään uutta verotettavaa. Myös "hyvätuloisia" haluttaisiin verottaa ankarammin, eikä hyvinvointivaltio saisi kaihtaa lisävelkaakaan.

Perinteinen vasemmisto kantoi huolta työstä ja taisteli osastaan työn tuloksista. Hieman kärjistettynä Marinin ja Ohisalon uusvasemmistolaisessa ikiliikkujassa hyvinvointi syntyy verottamalla ja elinkeinoja ennallistamalla.

Vasemmiston siirtyminen vasemmalle tiivistää myös markkinatalouteen uskovien rivejä. Luvassa on värikästä talouskeskustelua kuntavaalien jälkeenkin.

Valtakunnan keskustelussa puolueet erottuvat omilla linjauksillaan, joilla varmasti on vaikutuksensa äänestyspäätöksiin. Silti tulevissakin valtuustoissa etsitään ratkaisuja oman kunnan hyväksi ilman hallitus–oppositio -asetelmaa. Valtuustoihin tarvitaan osaavia ja vastuullisia päättäjiä. Heidän valintansa aika on nyt.

Hyvinvointi ei synny verottamalla ja elinkeinoja ennallistamalla.

Lue lisää

Paikallinen demokratia toimii

Hallituksella nyt nousukauden haasteet

Paine kasvaa PS:n puheenjohtajakisassa

MTK:n maaseutumatkailun asiantuntija pitää maahantulon kiristyksiä liiallisina – "Heikentävät välittömästi ulkomaalaisten matkustushalukkuutta Suomeen"