Pääkirjoitus

Halla-aho rakentaa uudenlaista oikeistoa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho herätteli viikonloppuna muita puolueita talouspoliittisilla linjauksilla. Erityisesti Halla-aho teki pesäeroa poliittiseen vasemmistoon. Hänen mukaansa työllisyyttä ei pystytä Suomessa edistämään ilman työttömyysturvan heikentämistä ja paikallisen sopimisen lisäämistä. Samalla Halla-aho houkutteli muita porvaripuolueita hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa.

Halla-ahon tulkittiin viikonloppuna asemoineen perussuomalaiset yhä vahvemmin oikealle. Puoluevaltuuston puheessaan hän syytti elinkeinoelämää ehdottomuudesta ja ulkomaisen halpatyövoiman haalimisesta, mutta kritiikin pääkohde oli vasemmalla.

Jos perussuomalaisiin siirtyneet sosialidemokraatit ovat tähän asti elätelleet toiveita perussuomalaisesta ay-ajattelusta ja työttömien turvan parantamisesta, ne voi viikonlopun jälkeen unohtaa. Halla-aho etsii kavereita oikealta. "Meidän kanssa voi tehdä yhtä ja toista järkevää", perussuomalaisten pomo viesti kokoomukselle ja keskustalle.

Vaikka Halla-aho on määrätietoisesti nostanut perussuomalaisten kannatusta oppositiossa, nyt tuntuu jo oikea valta kiinnostavan. Samalla hän valitsi perinteisellä vasemmisto-oikeisto -akselilla puolensa. Erityisesti Halla-ahon katse on maahanmuutossa, joka on puolueen oman perinteen kannalta keskeinen teema.

Halla-aho ei haluaisi Suomeen työperäisiä maahanmuuttajia, jos heidän kuukausiansionsa jäisivät alle 3000 euron. Pienempiä ansiotuloja saavia hän pitää suomalaisen hyvinvoinnin riskinä, koska heidän alttiutensa saada tulonsiirtoja muilta veronmaksajilta on Halla-ahon mukaan merkittävä.

Halla-ahon linjaukset pienituloisten tarvitsemista tuista ovat jo aiemminkin herättäneet myös kritiikkiä. Muun muassa Pohjanmaalla toimivilla kasvihuoneilla työskentelee paljon maahanmuuttajia, jotka tulevat hyvin toimeen palkoillaan. Maakunnissa, joissa asumiskustannukset ovat huomattavasti metripolialuetta kohtuullisemmat, 3000 euron palkka ei ole erityisen pieni. Näillä ansioilla suuri osa suomalaisista tulee toimeen,

Maatilojen kausityöntekijöiden näkökulmasta Halla-ahon tuloraja on huomattavan korkea. Kun sekä keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen että MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kummastelivat asiaa, Halla-aho vastasi, ettei hänen kantansa koske maatalouden työvoiman tarvetta (MT 31.5).

Selvää vastausta siihen, miten eri alojen erilaiset käytännöt pitäisi hoitaa, Halla-aholla ei ole. Sama ylimalkaisuus piilee hänen kantaansa pieni- ja keskituloisten veron alennusten rahoittamisessa. Perussuomalaisten säästökohteet liittyvät maahanmuuttoon ja kehitysyhteistyöhön.

Kunnallisvaaleissa perussuomalaiset saavat todennäköisesti vaalivoiton monissa kunnissa neljän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Valtakunnallisen kannatuksen osalta tilanne on viimeisiin gallupeihin nähden avoimempi. Viikonlopun linjausten jälkeen suurta äänivyöryä ainakaan demareilta ei enää ole odotettavissa. Myöskään maa- ja metsätalouden linjausten osalta perussuomalaiset eivät ole erityisen hanakasti profiloituneet.

Kun EU:n tuleva metsäpolitiikka aiheuttaa parhaillaan huolta suomalaisten metsänomistajien mielissä, perussuomalaiset europarlamentaarikot Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen eivät ole asiakysymyksissä profiloituneet. Metsänomistajien käytännön puolustaminen on jäänyt muiden puolueiden varaan.

Silti Halla-ahon suunnitelmia uuden oikeiston rakentamisessa kannattaa seurata. Suuri osa kansalaisista toivoo perussuomalaisista kantavan myös hallitusvastuuta (MT 28.5.). Näin voi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hyvinkin käydä.

Hallitusvalta on alkanut kiinnostaa myös perussuomalaisia.

Lue lisää

On epäisänmaallista ajaa metsävaltaa EU:lle

EU vienyt jo vallan metsissämme

Paine kasvaa PS:n puheenjohtajakisassa

HS-gallup: Kokoomus noussut suosituimmaksi puolueeksi, perussuomalaisten kannatus laskussa