Pääkirjoitus

Postia yhä jaettava

Postin kannattavuus on parantunut ilahduttavasti. Valtion omistama jakeluyhtiö on onnistunut saamaan erityisesti verkkokaupan pakettitoimituksista aiempaa kannattavamman osuuden. Yhtiö pystyi tekemään huhti–kesäkuussa lähes 15 miljoonan euron tuloksen, mikä on huomattavasti vertailuajankohtaa enemmän. Samalla on syytä muistaa, että yhteisesti omistettu yhtiö ei ole olemassa vain voittoa tuottamassa.

Postin perustehtävä on palvella omistajiaan tasapuolisesti ja kohtuuhinnoin. Poliitikoista koostuvan Postin hallintoneuvoston on syytä muistaa tämä, kun yhtiö toteuttaa liiketoimintansa kasvuhakuista strategiaa. Pakettien lisäksi myös lehtiä ja kirjeitä on pystyttävä tulevaisuudessakin jakamaan kaikille suomalaisille asuinpaikasta riippumatta.

Lue lisää

Postin oikaistu liiketulos heikkeni – pakettien volyymin kasvu ja kirjeiden määrä lasku jatkuvat

Posti ennustaa ennätyksellisen vilkasta pakettiliikennettä loppuvuodelle

Postialan työehtosopimuksille sinetti

Tulostaan roimasti parantanut Posti: Verkkokaupan kasvu palaamassa pandemiaa edeltäneelle tasolle