Pääkirjoitus

Metsäteollisuudella valoisa tulevaisuus

Metsä on uusiutuvana ja monikäyttöisenä luonnonvarana ratkaisu moneen globaaliin ongelmaan.

Metsäteollisuus ry juhli tiistaina sataa vuottaan. Tasavuosien lisäksi metsäteollisuudella on myös muita syitä juhlaan. Vielä muutama vuosi sitten auringonlaskun alana pidetty toimiala on noussut uuteen kukoistukseen. Tehtaiden sulkemisen sijaan yritykset investoivat vahvasti uuteen tuotantoon.

Metsäteollisuutta on arvostelu muun muassa siitä, että sen jalostusarvo on alhainen. Ulkomaille viedään "vain" sellua, paperia ja sahatavaraa. Nämä tuotteet ovat edelleen metsäteollisuuden vahva selkäranka, mutta alan tuotekehitys on viime vuosina ollut nopeaa. Puusta valmistettujen tuotteiden kirjo on laajentunut huimasti.

Perinteisten tuotteiden lisäksi puusta voidaan valmistaa lähes kaikki samoja tuotteita kuin öljystä. Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat esimerkiksi kehittäneet menetelmän, jolla puusta voidaan valmistaa ioncell-kuitua, josta voidaan tehdä kangasta.

Suomalaisen metsäteollisuuden uusi osaaminen oli vahvasti esillä eilen vietetyssä itsenäisyyspäivän perinteisissä Linnan juhlissa.

Tasavallan presidentin puolison Jenni Haukio oli pukeutunut koivusta valmistettuun iltapukuun. Puvun raaka-aineena oleva liukosellu on valmistettu Stora Enson Uimaharjun tehtaassa. Puvun kangas oli kudottu käsin. (MT 5.12.)

Paltamolaisen kansanedustajan Marisanna Jarvan iltapuku on valmistettu KaiCell Fibresin havuselluloosasta tehdystä tekstiilikuidusta.

Stora Enson lisäksi monet muutkin yritykset investoivat puupohjaisiin tekstiileihin.

Metsä Group on rakentamassa yhdessä japanilaisen Itochun kanssa Äänekoskelle tekstiilikuidun koelaitosta. KaiCell Fibres suunnittelee Paltamoon laitosta, joka valmistaisi havusellun lisäksi tekstiiliteollisuuden raaka-ainetta. Spinnova Oy on ilmoittanut perustavansa tekstiilikuidun pilottitehtaan Jyväskylään.

Sen lisäksi, että puusta voidaan valmistaa monenlaisia tuotteita, metsien merkitys on noussut ilmastomuutoksen torjunnassa maailmanlaajuisesti avainasemaan. Metsien kyvyllä sitoa ja varastoida hiiltä on todella iso merkitys.

Metsäteollisuudella on paljon pidempi historia kuin Metsäteollisuus ry:llä. Esimerkiksi tervaa vietiin Suomesta jo keskiajalla ja ensimmäiset vesivoimalla käyneet sahat perustettiin satoja vuosia sitten. Ensimmäinen paperikone käynnistyi Tampereella 1842.

Tänä päivänä metsäteollisuuden merkitys Suomen kansantaloudelle on vahva. Alan osuus nettovientituloista on noin 30 prosenttia.

Vaikka paperitehtaita on suljettu, paperi ja kartonki ovat Suomen vientituotteista tärkeimpiä. Sellu ja sahatavara sijoittuvat vientitilastossa sijoille viisi ja kuusi. Viennin osuus Suomessa valmistetusta paperista on 94 prosenttia, kartongista 98, havusahatavarasta 81 ja vanerista 84 prosenttia.

Metsien ja metsäteollisuuden tulevaisuus näyttää hyvältä. Konsulttiyhtiö Pöyryn hiljattain tekemän selvityksen mukaan metsäteollisuuden tuotteiden kansainvälisten markkinoiden arvioidaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 200 miljardia euroa.

Metsäteollisuus ry:n satavuotisjuhlassa puhunut presidentti Sauli Niinistö muistutti, että Suomi on metsien maa ja metsät ovat osa identiteettiämme. Hänen mielestään metsä on luonnon monitoimikeskus, joka taloudellisen hyödyn ohella rikastuttaa monella tavalla jokaisen omaa elämää.

Hiilinielujen merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa on kasvattanut laajasti kiinnostusta metsiä kohtaan. Tämä näkyi muun muassa viime talvena Euroopan unionissa käydyissä metsiä ja niiden käyttöä koskevissa keskusteluissa, joissa jotkut pitivät metsien käyttöä ongelmana ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Joidenkin epäilyistä huolimatta suomalaisella metsäteollisuudella on edessä valoisa tulevaisuus. Puu on uusiutuvana ja monikäyttöisenä luonnonvarana ratkaisu moneen globaaliin ongelmaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pitää keskittyä korjaamaan syitä

EU:n yhteinen armeija ei innosta

Itä-Lapin kunnat puolustavat Kemijärven biojalostamohanketta: "Aluetta on käytetty jo pitkään raaka-ainereservaattina"