Pääkirjoitus

Hiilensidonnasta lisää tutkittua tietoa

Ilmasto- ja ympäristökeskustelussa maa- ja metsätaloudelle on vuoroin tarjottu joko sankarin tai konnan roolia. Ainakin julkisuudessa on enimmäkseen ollut tarjolla ympäristön pilaajan osa.

Parin viime vuoden aikana metsien rooli hiilen sidonnassa on noussut vahvasti esiin. Keskustelu jatkuu kiivaana, vaikka esimerkiksi metsien käyttöä koskevat lulucf-lainsäädäntö on jo valmis. Uutta pontta kiistely on saanut siitä, että EU:ssa selvitetään parhaillaan kuinka lainsäädännön vaatimukset laitetaan käytännössä toimeen.

Oman lisänsä Suomessa käytävään keskusteluun toivat eduskunta- ja EU-vaalit sekä hallitusneuvottelut.

Vaikka Suomessa suunnitellut hakkuut jäävät reippaasti alle metsien vuosittaisen kasvun, saattaa laskelman lopputuloksen olla, että metsämme ovat hiilinielun sijaan hiililähde. Lulucf-laskelmat eivät kuitenkaan perustu metsien todelliseen hiilinieluun, vaan poliittisiin päätöksiin perustuvaan laskukaavaan.

Yksi esimerkki laskukaavan kummallisuuksista on, että Suomen metsien todellisesta hiilinielusta otetaan laskelmissa huomioon alle kymmenen prosenttia. Biologia ja tutkimustieto ovat jääneet metsien hiilinielulaskennassa pahasti politiikan jalkoihin.

Peltoviljelyä ja karjataloutta on jo pitkään syytetty siitä, että ne pilaavat ravinnepäästöillään vesistöt. Viime aikoina karjatalouden on katsottu pilaavan myös ilmaston kasvihuonekaasupäästöillä. Maidon juonnista ja lihan syönnistä pitäisi ilmastosyistä luopua. Joidenkin väitteiden mukaan ravinteita laitetaan peltoihin ylenmäärin, vaikka viljavuusanalyysien mukaan näin ei ole.

Peltojen osuus hiilen sidonnassa on jäänyt metsien varjoon. On hienoa, että Baltic Sea Action Group (BSAG), Ilmantieteen laitos ja Sitra ovat aloittaneet tutkimusprojektin (Carbon Action -hanke), jonka tarkoituksena on selvittää, miten peltojen hiilensidontaa ja hiilen varastointia maaperään voidaan lisätä.

Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015 Ranska esitti aloitteen, jonka tavoitteena on lisästä maaperän hiilen määrää vuosittain 0,4 prosenttia. Tämän määrän on arvioitu riittävän kompensoimaan ihmisen aiheuttamat vuosittaisen hiilidioksidipäästöt.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jari Liski on arvoisaan varovaisempi. Hänen mukaansa peltomaahan voitaisiin sitoa jopa neljännes maailmanlaajuisesti vapautuvasta hiilidioksidista (MT 27.5.).

Tällä hetkellä ongelmana on, ettei maahan sitoutuvan hiilen määrää pystytä todentamaan. Tähän kysymykseen Carbon Action -hankkeella haetaan vastausta. Pikaista vastausta ei ole odotettavissa, koska tuloksia saadaan viiden vuoden kuluttua. Tuloksia voidaan Liskin mukaan käyttää muun muassa ilmastopolitiikassa, hiilimarkkinoilla ja elintarvikkeiden hiilijalanjäljen laskennassa.

Carbon Action -hankkeessa mukana olevat nurmijärveläiset viljelijät Petri ja Piia Jokela muistuttavat, ettei hiiliviljely ole näennäisviljelyä, vaan tavoitteena on saada korkeammat sadot ja sitä kautta parempi taloudellinen tulos. Jokelat haluavat myös lisätä viljelijöiden arvostusta tuomalla hiilensidonnan näkyväksi. (MT 14.6.)

Myös meijerit ovat kehittäneet erilaisia hiililaskureita ja kompensaatiomenetelmiä. Esimerkiksi Valio ja Biocode ovat kehittämässä maitotiloille hiililaskuria. ProAgria-keskusten liiton asiantuntijan Sari Peltosen mukaan laskuri on suunnattu viljelijöille, mutta sitä voidaan käyttää myös laajemmin lisäämään tietoa kotimaisen ruuan ilmastovaikutuksista.

Vaikka hiilen sidonnasta tarvitaan lisää tutkittua tietoa, näyttää jo nyt siltä, että maa- ja metsätaloudelle on ilmastotalkoissa tarjolla sankarin osa.

Peltojen osuus hiilen sidonnassa on jäänyt metsien varjoon.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Oljen ympärille voisi rakentaa biohiili- ja energiaosuuskuntia

Metsäkeskusteluun tarvitaan selkeyttä

Viljasadosta luvassa suurin viiteen vuoteen – tuore ennuste 3,9 miljardia kiloa