Pääkirjoitus

Velka ei ministereitä pelota

Antti Rinteen (sd.) hallituksen ministereistä moni kantaa huomattavaa velkataakkaa. Suurimmat velat ovat Jari Lepällä (kesk.), Pekka Haavistolla (vihr.) ja Maria Ohisalolla (vihr.) – kaikilla yli puoli miljoonaa euroa. Useilta ministereiltä velkaa löytyy satoja tuhansia euroja. Yleensä se on otettu kiinteistöihin, Lepän kohdalla myös yritystoimintaan.

Velka ei näytä ministereitä pelottavan. Onneksi joukossa on ainakin yksi, jolla on ollut malttia vaurastua. Työministeri Timo Harakka (sd.) on ehtinyt kartuttaa satojen tuhansien eurojen omaisuuden (KSML 12.6.). Harakan yksinkertainen resepti sopisi valtiontalouteenkin: "Olen ollut 15-vuotiaasta saakka töissä ja menot ovat olleet aina pienemmät kuin tulot."

Onneksi joukossa on ainakin yksi, jolla on ollut malttia vaurastua.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

MT-kysely paljastaa: Sanna Marin ja Antti Lindtman yhtä suosittuja SDP:n äänestäjien parissa

Antti Rinne valittiin vetämään hallitustunnusteluja

Perussuomalaiset valmiina esittämään välikysymyksen Haaviston toiminnasta, jos hän jatkaa ulkoministerinä