Pääkirjoitus

Hallituksen kiistely Rinteen päänsärky

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus täytti viikonloppuna kuukauden. Kuukauden kestivät myös hallitusneuvottelut, joissa Rinteen tehtävä oli sovittaa yhteen hyvin erilaisista lähtökohdista neuvotteluihin käyneet puolueet.

SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n muodostaman hallituksen synty oli monelle pienoinen yllätys – myös osalle neuvottelijoista. Kenties se oli myös jonkinlainen näyte pääministeri Rinteen ay-jyränä hankkimista neuvottelutaidoista.

Suurin kysymys oli entisen pääministeripuolueen ja vaaleissa jättitappion kärsineen keskustan lähtö hallitukseen. Rinne halusi puolueen välttämättä mukaan ja sai sen sitouttamalla muut hallituspuolueet keskustan ehtoihin – kuuluisiin kynnyskysymyksiin.

Kotimaan politiikassa vietetään kesää, ja uutta hallitusta työllistää lähinnä Suomen EU-puheenjohtajuus. Silti kesä tuntuu nostavan toistuvasti esiin hallituksen sisäisiä ristiriitoja.

Ei ole yllätys, että nokittelussa kunnostautuvat erityisesti vihreät ja keskusta. Molempien puolueiden politiikan ytimeen kuuluvat ruoka- ja metsäsektorit sekä energia-, ympäristö- ja ilmastopolitiikka. Näillä tonteilla ne löytävät toisensa usein vastakkaisista kulmista.

Keskustan tärkeimpiin kynnyskysymyksiin kuuluivat metsien käytön ja uusien tehdashankkeiden turvaaminen, maatalouden kannattavuuden parantaminen sekä yrittäjiin kohdistuvien veronkorotusten torjuminen. Näistä kaikista se on jo ehtinyt ottaa julkisuudessa yhteen hallituskumppaneittensa, pääasiassa vihreiden kanssa.

Pääministeri Rinteen kiitellyt neuvottelutaidot näyttävät joutuvan pian puntariin. Ristiriidat uhkaavat kärjistyä viimeistään syksyn budjettiriihessä, jossa uuden hallituksen politiikka alkaa saada lihaa luittensa ympärille.

Vihreiden ja keskustan tuorein kiista nähtiin viikonloppuna, kun vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) ottivat yhteen eläinsuojelulain uudistuksesta. Puolueiden eri näkemykset eivät tässäkään asiassa yllätä ketään.

Rinne joutui jo maanantaina arvioimaan julkisen kiistelyn vaikutusta hallituksensa toimintaan. Hän kommentoi Helsingin Sanomille, että keskustelukulttuurista on hallituksessa keskusteltu (HS 8.7.). Keskustelun sisältöä hän ei täsmentänyt, mutta esitti selvän kantansa riitapuolten sanomisiin: "Minä olisin jättänyt kaikki ne sanomatta".

On selvää, että pelisäännöistä hallitus vielä keskustelee.

Keskusta lähti Rinteen hallitukseen perälaudaksi – vahtimaan, ettei Juha Sipilän (kesk.) hallituksen työtä tuhota. Puheenjohtajakisaan valmistautuvalla keskustalla on myös kovat paineet palauttaa mainettaan koko maasta huolehtivana puolueena.

Elleivät nämä tavoitteet ala uskottavasti toteutua, keskustan on ennätysalhaisilla kannatusluvuillaan miltei mahdotonta pysyä hallituksessa. Äänestäjien lisäksi keskustan toimia vahtivat oppositiossa tarkasti entiset hallituskumppanit, kokoomus ja perussuomalaiset.

Keskustan liikkumavara hallituksessa on lähes olematon. Puolue ei siksi oikein siedä edes keskustelua ydintavoitteistaan.

Mikäli hallitus ei saavuta omassa keskustelukulttuurissaan työrauhaa, Antti Rinnettä uhkaa pääministerinä edeltäjänsä Jyrki Kataisen (kok.) kohtalo. Katainen joutui sixpack-hallituksessaan jatkuvasti sovittelemaan kuuden puolueen riitoja ja vakuuttelemaan ulospäin hallituksen hyvää henkeä.

Hyvää henkeä hallituksessa haastoivat tuolloin vihreät ja vasemmistoliitto, jotka lisäksi hyppäsivät oppositioon kesken vaalikauden. Rinteelle saattoikin olla nykyiseen työhönsä arvokas oppi, että hän seurasi tapahtumia murenevan sixpackin valtiovarainministerinä.

Keskustan liikkumavara hallituksessa on lähes olematon.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vihreät kansanedustajat haluavat vaatimukset vapaan lehmän maidolle: ”Ei voi olla niin, että yhtä monta lehmää on parsinavetassa paikalleen kytkettynä kuin ennenkin"

Lapsiperheköyhyyden poistaminen on yhteinen tehtävämme

Keskustalaiset ihmettelevät perussuomalaisten kannanottoa: "Maatalouden kannattavuutta ja maaseudun elinvoimaa edistetään budjetissa järkivihreiden ratkaisujen kautta"