Pääkirjoitus

Muuttoliike vetää nyt maaseudulle

Juhannuksen jälkeen Suomessa alkaa perinteisesti hurja muuttoliike kaupungeista maaseudulle.

Moni muuttotappioalueeksi nimetty kunta kuhisee elämää ja ihmisiä. Esimerkiksi Etelä-Savossa on keskimäärin koko heinäkuun ajan noin 32 000 asukasta enemmän kuin maakuntaan on tilastoitu pysyviä asukkaita. Luku vastaa suuruudeltaan lähes maakuntakeskuksen eli Mikkelin keskustaajaman väkilukua (MT 20.5.).

Luonnonvara­keskuksen arvion perusteella noin 1,2 miljoonaa kaupunkilaista viettää osan vuotta maaseudulla.

Väestötilastot eivät kerro totuutta kesä-Suomesta. Tyhjenevien kylien ja vanhenevan väen tilalla ovat nyt jonot kyläkaupoissa ja lasten äänet lomakeskuksissa.

Kesämökkejä on Suomessa 600 000. Luonto ja oma rauha tarjoavat ainutlaatuisia elämyksiä, joita ei muualta maailmasta saa. Lomalla ei tarvitse lentää Thaimaahan tai kärvistellä Italian helteessä, kun voi kuunnella luonnon ääniä järven rannassa. Matkailu kotimaassa on myös ilmastoteko.

Kesäasutuksella on valtava taloudellinen merkitys myös maaseudulla pysyvästi asuville.

Mökkibarometrin (2016) mukaan mökkeilyyn käytettiin vuonna 2014 noin 6,2 miljardia euroa, jonka työllisyysvaikutus oli noin 60 000 työpaikkaa.

Mökkeilyn muodot ovat monipuolistuneet. Kesäasunnon ei tarvitse olla oma, mutta moni odottaa lomalla samoja mukavuuksia kuin vakituisessa asunnossa. Toisille risusavotta tai saunan maalaus on edelleen kesän kohokohta.

Maaseudulla ei kesällä vain olla, vaan tapahtumia on ympäri maata Virolahden Hapanvellimarkkinoista Kurikan Haku Päällä -festareihin.

Klassisen musiikin ystävien kannattaa tulevana viikonloppuna suunnata Joroisille. Sieltä ehtii vielä mukavasti kesäpilkin MM-kisoihin Pudasjärvelle.

Suomen kesästä tullaan nauttimaan yhä useammin myös ulkomailta. Visit Finlandin mukaan Suomella on paljon potentiaalia nousta pohjoismaiden houkuttelevimmaksi matkakohteeksi. Viime vuonna yöpymisiä tilastoitiin lähes 7 miljoonaa, joista yli puolet pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kohteissa.

Tämän kesän erikoisuus ovat Euroopan ennätyksellistä helleaaltoa pakenevat turistit, joita vaihteeksi viileämpi Suomen kesäsää ei haittaa. Ilmastonmuutoksen myötä viileys voi nousta jopa matkailun keskeiseksi moottoriksi.

Maaseudun yrittäjillä on hyvät mahdollisuudet vastata luontoelämysten kasvavaan kysyntään.

Lomakaudelle Suomi hiljenee, mutta maaseudun yrittäjille kesä on vuoden kiireisintä aikaa. Marjayrityksissä, matkailutiloilla ja monien erikoiskasvien tuotannossa suuri osa vuoden tuloksesta tehdään kesäkuukausien aikana. Kiirettä riittää myös rehupellolla ja navetoissa. Maaseudulle suuntaa iso joukko ulkomaisia sesonkityöntekijöitä, joita ilman ei satoa saataisi korjattua.

Kiireen lomassa on tärkeää muistaa, että myös maaseudun yrittäjillä on oikeus pitää lomansa. Kunnollinen palautuminen on työssä jaksamisen edellytys.

Vietit lomaasi sitten maalla tai kaupungissa, kannattaa kesällä nauttia kotimaisesta ruuasta.

Marjat ja vihannekset ovat nyt maukkaimmillaan. Yöttömän yön tuotteet tarjoavat makuelämyksiä, joita ei kaupan tuontihyllystä löydy. Kesälomamatkalla kannattaa pysähtyä tutkimaan pienten yrittäjien erikoistuotteita.

Kotimaisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota myös grillin ääressä. Esimerkiksi suosittu kyproslainen halloumi-juusto sai Ruotsin WWF:ltä vastikään moitteita hillittömän antibioottien käytön vuoksi (MT 8.7.). Suomalainen liha ja maitotuotteet ovat puhtaita ja taatusti antibioottivapaita vaihtoehtoja.

Maaseudun yrittäjille kesä on vuoden kiireisintä aikaa
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Opinahjot täyttyvät tänään ainakin Rovaniemellä – turkulaislapset kesälaitumilla vielä viikon

Matkailu Suomessa kasvaa – nyt myös suomalaiset itse ovat kiinnostuneita vesistöistään

Moni ei saa pitää kesälomaa neljää viikkoa putkeen