Pääkirjoitus

Suomi tarvitsee työllisyyssopimuksen

Syksyn työmarkkinakierrosta käynnistellään hiipuvan suhdanteen oloissa. Luontevaa onkin hakea uutta vauhtia kolmisen vuotta sitten solmitun kilpailukykysopimuksen saavutuksista. Työnantajien ja erityisesti vientiteollisuuden tilauksesta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkisti kiky-sopimuksen arvoa korostavan selvityksen maanantaina. Erityisesti vientialojen tavoitteena on jatkaa sopimuksen työajan pidennyksiä.

Suurelle osalle yrityksistä ja taloustutkijoista kiky-sopimuksen edut ovat olleen päivänselviä jo aiemmin. Kolmen päivän pidennys työaikaan vuodessa, yksi nollakorotusvuosi palkoissa ja julkisen sektorin lomarahaleikkaukset ja yritysten välillisten työvoimakulujen keventäminen nostivat kilpailukykyä selvästi. Kun tämä ajoittui yhteen Euroopan keskuspankin elvytyspolitiikan ja kansainvälisen talouden nousun kanssa, Suomen kilpailukyky kasvoi kohisten.

Suomi nousi Euroopan unionin hänniltä runsaassa vuodessa unionin kärkimaiden joukkoon. Talouskasvu tuotti uutta työtä, ja edellinen hallitus ylsi kaikkien yllätykseksi tavoitteeseensa, 72 prosentin työllisyyteen.

Tähän mennessä kiky-sopimus on tuottanut maahan jopa 30 000 uutta työpaikkaa. Lisääkin voi Etlan mukaan vielä tulla. Varovaisen arvion mukaan koko sopimuksen hännät poikisivat vielä parikymmentä tuhatta työpaikkaa lisää.

Palkansaajapuoli kritisoi erityisesti sitä, ovatko työajan pidentämisen vaikutukset arvioitu oikein. Moni muistuttaa kansainvälisen talouskehityksen olleen kotimaisia järjestelyjä olennaisempi työllistäjä.

Sen sijaan Suomen kansainväliseen kilpailukykyyn kiky-sopimus on vaikuttanut huomattavan paljon. Varovaisestikin arvioiden viennin kilpailukyky on parantunut yli viidellä prosentilla.

Yhtä kaikki, myös kiky-sopimuksen teossa mukana olleet palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK haluavat kiky-sopimuksen tuloksista krediitit itselleen. Sen verran suuria uhrauksia palkansaajat sopimuksen eteen tekivät.

Nyt on kuitenkin toisin. Erityisesti viennin kannalta keskeisen Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto on moneen otteeseen todennut talkoiden olevan nyt ohi. Hänen mukaansa yritysten olisi nyt selvittävä omin avuin ilman palkansaajien tukea. Samaan aikaan vastapuolella Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle puhuu tiukasti työajan pidennyksen jatkon puolesta.

Helteelle tilanne onkin hankalin. Teknologiateollisuudessa työajan pidennys päättyy lokakuun lopussa, ellei toisin sovita. Lähes kaikilla muilla aloilla kolmen työpäivän vuotuinen pidennys jatkuu, jos muuta ei sovita. Kun Aallollakin on liitossaan molempiin ryhmiin kuuluvia jäseniä, tilanteen hankaluus on kouriintuntuvaa.

Myös metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmen ylistää työajan pidennystä tietäen hyvin, että metsäyritysten ennätystulokset eivät ole jääneet palkansaajilta huomaamatta. Metsäteollisuuden ja myös viennin kannalta keskeisen kemianteollisuuden työehtosopimukset loppuvat marraskuussa.

Olennaista on nyt, miten Aalto ja Helle pystyvät monimutkaisen työaikakiistan sopimaan. Ytimessään kyse on siitä, kuinka paljon työnantajat sen jatkosta maksavat. Tätä tulosta odotetaan muissa liitoissa henkeä pidätelleen.

Silti pelkästään liittokohtaisten ratkaisujen varaan hallitus ei pysty työllistämistavoitettaan jättämään. Kilpailukyvyn kannalta sekä työn määrä että siitä maksettava hinta ovat aivan olennaisia tekijöitä. Lisäksi hallitukselta kaivataan veroratkaisuja, jotka tukevat kansalaisten ostovoimaa ja työllisyyttä.

Mitä laajemmalla pohjalla työllisyyden kehittämisestä voidaan sopia, sen tuloksekkaampi ratkaisu on.

Ilman laajaa sopimusta työllisyys ei Suomessa kohene.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomen koko vientiteollisuus voi olla ilman sopimusta marraskuussa

Hirvien hoivaus tulee kalliiksi

Posti kärjistyvästä työmarkkinatilanteesta: "Paluuta menneeseen ei ole"