LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Pääkirjoitus

Hallituspohja alkoi hahmottua 2017

Pääministeri Antti Rinne (sd.) kertoo tuoreessa kirjassa edellisen hallituksen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) olleen halukas vaihtamaan hallituskumppaninsa kokoomuksen demareihin heinäkuussa 2017. Sipilä muistaa toisin. Hänen mukaansa "hallitusikkuna" oli auki kuukautta aiemmin perussuomalaisten hajottua, ei enää myöhemmin (Yle 24.10).

On selvää, että edellinen pääministeri piti yhteyttä eri puolueisiin poliittisesti myrskyisässä vaiheessa. Nykyisen hallituksen pohja alkoi hahmottua tuolloin soten ajauduttua vaikeuksiin. SDP ja keskusta löysivät toisensa kuitenkin vasta paljon myöhemmin.

Nykyisen hallituksen pohja alkoi hahmottua kesällä 2017 keskustan ja kokoomuksen ajauduttua kiistaan sotesta ja valinnanvapaudesta.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

HS: Abdirahim "Husu" Hussein väitti Twitterissä jättäneensä rasistisesti käyttäytyneen taksiasiakkaan pois kyydistä – myöntää nyt valehdelleensa

Hallituspuolueilta kysytään nyt hermoja

Päättäväinen insinööri voitti Sipilän kikyn oikeudessa – työnantaja ei saanut pidentää työaikaa, kun työaika oli kirjattu työsopimukseen