Pääkirjoitus

Avoimuus palvelee kaikkia

Ansaittu menestys kestää myös läpivalaisun.

Vuoden 2015 verotiedot tulivat julkisiksi eilen tiistaina. Lehtien palstat pursuvat tänään tietoja eniten ansainneista sekä heidän maksamistaan veroista. Verotietoja on nimitetty myös juorukalenteriksi. Nimitys ei ole ihan osuva, sillä avoin verotieto syö tilaa juoruilta ja antaa mahdollisuuden asiakeskusteluun.

Avoimet verotiedot ovat keskeinen osa yhteiskunnan läpinäkyvyyttä. Ne asettavat talouden ja vallan suhteita kriittiseen tarkasteluun. Avoimuus hajottaa sisäpiirejä, vaikeuttaa rikollista toimintaa ja hillitsee kohtuuttomuuksia. Työmies on palkkansa ansainnut, ja kovasta työstä voi saada kovan palkankin. Ansaittu menestys kestää myös läpivalaisun.

Lue lisää

Kuntaministeri Paatero: Medialle luovutettavat verotiedot pitää palauttaa kattaviksi – verotietojen avoimuus on tärkeä osa suomalaista demokratiaa

Kateus, ahneus ja vahingonilo pursuavat pintaan verotietokeskustelussa – tietojen pimittäminen on silti äärimmäisen typerää

Suomi tarvitsee hyviä veronmaksajia

Vero­tietojen julkisuus