Vieraskolumnit

Eteläsuomalaisena perheen isänä olen joutunut yllättävän ongelman eteen: Kuinka kasvatan lapseni lumeen?

Talvettoman talven keskellä vuodenaikojen vaihtelun tunnelmaan voi virittyä nauttimalla laadukasta italialaista punaviiniä, pizzaa ja taidemusiikkia. Näin kirjoittaa Miika Hynninen Hengähdyspaikka-kolumnissaan.

”On ilmoja pidellyt”. Viime aikojen takuuvarma puheenaihe on ollut ennätyspitkä marraskuu. Termisen talven tulon odottelu näyttää nyt kääntyvän katteettomaksi haaveiluksi. Lähes lumeton talvi on totta, aina alttiin etelän lisäksi, melkein kaikkialla Suomessa.

Maaseudun Tulevaisuuden toimitussihteeri Pirjo Loiskekoski kuvasi GoPro kameralla talvilomamatkansa Hyvinkäältä Ylläkselle. Vasta Pellon ja Kolarin rajalla maisema muuttui totisen talviseksi.

Eteläsuomalaisena perheen isänä olen joutunut yllättävän ongelman eteen. Kuinka kasvatan lapseni lumeen? Pulkat, kelkat, sukset ja liukurit ovat odottaneet varastossa talvikelejä turhaan. Onneksi olimme varanneet talvilomareissun takuulumiseen talviurheilukeskukseen. Viikossa tosin talvitaitoja vasta herätellään, taituruuden takaavat toistot jäävät tekemättä. Hyvin sujuneelta reissulta kerättiin kuitenkin kosolti kivoja kuvia lapsuusmuistojen leikekirjaan. Etelässä talvi ei ota tullakseen, joten seuraavan kerran pulkkailemaan päässee pääsiäisenä lapissa.

Ennen vanhaan talveton talvi olisi aiheuttanut merkittäviä sosioekonomisia ongelmia, etenkin maaseudulla. Hevosvetoisella aikakaudella talven tulo takasi muun muassa metsäteollisuuden toiminnan. Raskaammat kuormat liikkuivat reellä jäitä pitkin. Tuhansien järvien maassa saarilta saatiin merkittävät määrät puutavaraa, joka sulalla olisi jäänyt kuljettamatta.

Vielä tänäkin päivänä routimaton maa vaikeuttaa puunkorjuuta ja kuljetusta. Talvisateiden kostuttama maa hankaloittaa hakkuita ja vaikuttaa metsäautoteiden kykyyn kannatella raskaita ajoneuvoja. Suomen metsämaista jopa 40 prosenttia ovat hankalia hoitaa kurjilla keleillä.

Talvettoman talven keskellä vuodenaikojen vaihtelun tunnelmaan voi virittyä nauttimalla laadukasta italialaista punaviiniä, pizzaa ja taidemusiikkia. Venetsialaisen säveltäjämestarin Antonio Vivaldin merkkiteos Le quattro stagione on nimittäin syntynyt suurin piirtein samanlaisissa sääoloissa kuin koemme Etelä-Suomessa parhaillaan.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika
Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.

Lue lisää