Vieraskolumnit

Ovatko harrastusten mokkapalatalkoot ja vessapaperinmyyntiurakat pakollinen osa vanhemmuutta?

Sari Hyvärinen: "Huono äiti -ruoskintaa saa raavittua vaikka mistä, harrastuksista isostikin."

Monipuolisia, kehittäviä harrastuksia pitää kyllä lapsella olla. Liikuntaa, mielellään ryhmässä harrastettavaa että sosiaaliset taidot kypsyvät. Musiikkia myös, aivotkin kehittyvät monipuolisemmin ja oppimistulokset parantuvat. Lisäksi jotain luovaa, että lapsella on kanava itseilmaisuun. Ja tietysti jotain korkeakulttuurista ja älyllistä, vaikkapa shakinpeluuta tai latinanopiskelua.

Näitä kuuluu vertailla muiden vanhempien kanssa. Puhua valmentajista, mokkapalatalkoista ja vessapaperinmyyntiurakoista, budopukujen hinnoista ja kutistumisesta, uusista tasokokeista ja esiintymisistä.

Sunnuntai-iltana harrastavassa perheessä pelataan kalenterisulkeisia, jaotellaan lasten viemiset ja hakemiset, suunnitellaan viikon ostoslista ja varataan aikaa myös parisuhteelle, itselle ja ystäville, meditaatioretriitille tai skumppamaistajaisille.

Tai sitten ollaan kuten meillä. Saa kokeilla, mihin on kohtuullisella vaivalla ja rahalla mahdollista päästä. Kannustetaan jatkamaan muttei pakoteta. Vihelletään harrastuspeli poikki, jos vaikuttaa siltä, ettei oikeasti viihdykään tai harrastus lohkaisee liikaa nukkumisesta tai muusta perustarpeesta.

Yksi koululainen käy kuvataidekoulussa, museo- ja kielikerhossa. Kulkee ihan itse. Innostuu monesta mutta usein into lopahtaa muutamassa kerrassa, kun huomaa ettei olekaan hänen juttunsa.

Toinen ei virallisesti harrasta mitään. Ollut monessa mukana mutta ne ovat pikku hiljaa hiipuneet, syystä tai toisesta. Lukee, pelaa (myös sitä shakkia), rakentaa huikeita luomuksia sekä fyysisessä että digitaalisessa maailmassa, välillä intoutuu istumaan pianon ääreen ja antaa musiikin tulla syvältä sielusta.

Kolmas, ei vielä edes esikoululainen, toisinaan kyselee harrastusten perään mutta samanaikaisesti puuhailee päiväkotipäivän jälkeiset tunnit kotona perheen parissa varsin tyytyväisenä, usein vähän jo väsyneenäkin nukkumaanmenoajan lähestyessä.

Menettävätkö lapseni jotain, kun heitä ei sinnikkäästi vuodesta toiseen viedä jonnekin isoon harrastukseen monena päivänä viikossa? Tätä pohdin aika ajoin, kun katselen kavereiden postauksia lasten luistelu-, cheerleader-, karate-, tanssi- tai musiikkimatineoista, kisoista, vyökokeista ja pokaaleista. Ihmeen fiksuja ja tasapainoisia tähän harrastusdeprivaatioon nähden onneksi ovat.

Huono äiti -ruoskintaa saa raavittua vaikka mistä, harrastuksista isostikin. Ehkä riittää, että tekee parhaansa ja kuulostelee herkin tuntosarvin lasten oloja. (Ja iloitsee siitä, miten hyvin asiat ovat, kun tällaiset ovat niitä isoimpia pulmia.)

Kirjoittaja on kolmen ihanan, ei-ammattimaisesti harrastavan lapsen äiti.

Lue lisää