Vieraskolumnit

Retkelle lähimpään metsään!

Koronakriisi vahvisti ennakkoluulojani yhdessä asiassa. Minusta on tuntunut jo pitkän aikaa, että kaupunkilaiset retkeilevät vain puistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Nyt Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa on ruuhkaa niin, että viranomaiset joutuvat pohtimaan jo rajoituksia.

Erityisesti ihmisiä varoitetaan kokoontumasta taukopaikoilla, joilla ei suurten kävijämäärien vuoksi pysty pitämään turvaetäisyyksiä naapureihin. Evästauon voi pitää muuallakin, vaikkapa kaatuneen puun tai kiven päällä istuen.

Uudellamaallakin olisi metsää niin paljon, että siellä mahtuisi hyvin kulkemaan omassa rauhassaan. Uusmaalaiset maanomistajat voivat olla tyytyväisiä tilanteeseen, kun ihmiset eivät kuljeskele heidän maillaan.

Asiassa on kuitenkin toinenkin puoli: Kun ihmiset kulkevat vain hoidetuissa puistoissa ja luonnonsuojelualueilla, kuva suomalaisesta metsäluonnosta jää kovin yksipuoliseksi.

Kun auton ikkunasta kiinnittää huomionsa vain tuoreisiin hakkuisiin, voi syntyä mielikuva puupelloista, jotka eivät tarjoa virkistystä kulkijalle eivätkä turvaa metsän eliöiden tarpeita.

Minun täytyi ihan miettiä, milloin olen viimeksi käynyt kansallispuistossa. Yhdeksän vuotta sitten osa vanhan Luontoillan porukkaa oli mukana paikallisessa luontoillassa Karviassa ja silloin kävimme myös Lauhanvuoren kansallispuistossa ja Kauhanevalla.

Ehkä juuri siksi, että liikun päivittäin talouskäytössä olevissa metsissä, käsitykseni metsäluonnon monimuotoisuudesta on paljon parempi kuin tutkijoilla – en millään voi pitää närheä, pyytä, hömötiaista tai töyhtötiaista ”melkein uhanalaisena”, kun niitä näkee retkillä vähän väliä. Sen sijaan fasaani voisi olla uhanalaisten listalla, sillä sitä en ole nähnyt ainakaan kymmeneen vuoteen!

Vastaan tulee toki hakkuuaukkoja mutta myös liki luonnontilaan jääneitä vanhoja metsiä keloineen ja maapuineen.

Koivupökkelöitä ja ränsistyviä suuria raitoja on hyönteisten asuinpaikoiksi ja lintujen kolopuiksi. Haapojen juurella näkyy liito-oravan ulosteita. Täällä kaakon rapakivialueella lehtoja on perin vähän, ja siksi konnanmarja tai suurten saniaisten katveesta löytynyt velholehti sykähdyttävät aivan erityisesti.

Olen sanonut, että kansallispuistot ovat luonnon pyhäköitä, eivät arkisten virkistysretkien kohteita. Sille on naurettu, mutta ylenpalttinen väenpaljous kansallispuistoissa uhkaa jo niiden perustarkoitusta, luonnonsuojelua. Jos asuu aivan kansallispuiston vieressä, se on tietysti luonnollinen ulkoilukohde, mutta jos sinne pitää matkata autolla, yhtä hyviä retkien kohteita löytyy lähempääkin.

Talousmetsissäkin on aivan upeita kohteita, mutta ne täytyy itse löytää. Se tuo retkeilyyn tutkimusmatkan luonnetta. Tieverkko – myös ne parjatut metsäautotiet – jäsentävät maiseman, mutta jotakin erityistä kokeakseen täytyy kyllä sukeltaa tieltä metsän peittoon.

Perinteinen kartta on arvossaan retken suunnittelussa. Kun kohde on valittu, kännykän gps:lläkin pärjää. Loistavia luontokohteita löytää esimerkiksi purojen varsilta, pieniltäkin soilta ja pinnanmuodoiltaan vaihtelevilta paikoilta.

Itse olen aivan erityisesti ihaillut Uudenmaan ja Varsinais-Suomen kalliomäkiä. Kallioselänteitä on toki täällä kaakossakin, mutta lounaisen Suomen kalliot ovat kuin saaria kulttuurimaiseman keskellä. Niissä viehättää jyrkkä kaksijakoisuus: alarinteillä kukoistavat tuomet ja valkovuokot, mutta lakiosat ovat äärimmäisen karuja jäkäläisiä männiköitä. Puut eivät ole kovin kookkaita, mutta ikää niillä voi olla reilusti 200 vuotta. Mäellä eväitä nauttiessaan voi ihailla laveata maisemaa ja tähyillä muuttavia lintuparvia.

Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.

Olen sanonut, että kansallispuistot ovat luonnon pyhäköitä, eivät arkisten virkistysretkien kohteita.

Lue lisää

Viranomaiset kaappasivat luomutuotannon sääntelyynsä

Jylhiä kallioita ja bongattu saimaannorppa – Koloveden kansallispuiston hienoudet avautuvat parhaiten kanootilla liikkujalle

Kohti ekologisempaa ruuantuotantoa

Metsään menemisen trendi näkyy myös varustekaupoilla – tärkein varuste on kuitenkin maalaisjärki