Vieraskolumnit

Älkää unohtako toisianne

Johanna Heinonen
Vieraskolumnit 03.02.2018

Suomalainen maatalous perustuu yhä edelleen suurelta osin perheviljelmiin. Karjakoon kasvattaminen on pidetty vuosia sellaisessa mittakaavassa, että yksi yrittäjäperhe pystyy sen hoitamaan.

Muun Euroopan tilakoko on pyyhkinyt ohitse oikealta ja vasemmalta, mutta perheviljelmät puolustavat edelleen paikkaansa. Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO pitää perheviljelmiä maailman ruokaturvan varmimpina takaajina, ja tämä pätee yhtä hyvin Suomessa kuin muuallakin.

Individualismia korostavassa maailmassa perheviljelmä on kuitenkin valtavan rohkea valinta. Isännän ja emännän parisuhteen hyvinvointi kannattelee perheen lisäksi jopa satojen eläinten hyvinvointia ja monen ihmisen ruokaturvaa. Ei ihan pieni vastuu. Yrittäjäpariskuntavetoisen tilan siunaus ja kirous on sen ihmisissä.

Avioliitoista melkein puolet taitaa jo päätyä eroon. En tiedä, poikkeavako viljelijöiden tilastot keskimääräisistä, mutta avioliiton haasteet ainakin ovat monella tapaa suuremmat. Eikä maatilalla erokaan välttämättä tarkoita eroa. Tiedän käyneen niinkin, että pankin vaatimuksesta töihin eksän tilalle oli jäätävä, vaikka olikin erottu.

Kahden ihmisen parisuhde on yhteiskunnan perusyksikkö, mutta kovinkaan paljon tukea ei yhteiskunta perusyksikölleen tarjoa. Pariskunta jätetään selviytymään miten parhaiten taitaa, vaikka ihmisten valmiudet pysyvän parisuhteen rakentamiseen vaihtelevat valtavasti ihan jo sen mukaan, minkälaiset eväät kotoa on saatu. Kouluissa lapsille opetetaan kyllä ihmisen biologiaa, miten lapsia tehdään, mutta kukaan ei opeta, miten pyytää kiinnostavaa tyyppiä treffeille tai miten riidellä rakentavasti. Eikä missään opeteta, miten rakastaa kestävästi silloin, kun lähimpänä työkaverina on sama henkilö, jonka kanssa sängyn jakaa.

Ei mikään ihme, että parisuhde valuu ruuhkavuosiin ja työkiireisiin ja yhteisellä maatilalla tämä usein korostuu. Kaikki me tiedämme, että pelto ei tuota hyvin, jos sitä ei hoida. Sama pätee parisuhteeseen. En ole mikään perheterapeutti, mutta haluan jakaa kolme ajatusta: 1.) Olkaa samalla puolella. Vaikka joskus asioista oltaisiin eri mieltä, niin silti, samalla puolella. Se kannattaa vaikka sanoa ääneen joskus, kun kiistely meinaa yltyä riidaksi. Olemme samalla puolella.2.) Käykää treffeillä. Olkaa muutakin kuin työkaverit tai vanhemmat. Jos ei muu onnistu, niin kerran viikossa leffatreffit olohuoneen sohvalla. Ei ole pakko katsoa leffaa.

Kolmas neuvo on tärkein. Puhukaa toisillenne, muustakin kuin töistä. Haaveista, peloista ja toiveista. Pyytäkää ja antakaa anteeksi. Ja kun puhutte toisistanne, puhukaa kauniisti. Filosofi Esa Saarinen sanoi jokunen viikko sitten Hesarissa, että jos vitsillä kutsuu rakastaan eukoksi, alkaa se ajan kanssa vaikuttamaan ajatteluun negatiivisesti. Hänen mukaansa koko todellisuus muuttuu paremmaksi, kun päättää puhua kauniisti toisista. Kokeilla ainakin kannattaa.

Nähdyksi tuleminen ja itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi kokeminen ovat ihmisen perustarpeita. Ei siis kannata unohtaa tärkeintä sanaa. Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia, laulaa Samuli Putro, ja on viiltävän oikeassa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit