Vieraskolumnit

Kuolleet lehdet ravitsevat maan

Seppo Vuokko
Vieraskolumnit 25.04.2018

Seppo Vuokko: Puut taistelevat koko ajan sekä tilasta että ravinteista.

Metsän kasvun ratkaisee se, kuinka hyvin ravinteet kiertävät. Jos ravinteet sitoutuvat kuolleeseen kasviainekseen, kunttaan ja humukseen, kasvu hidastuu. Multamainen maa on merkkinä nopeasta ravinnekierrosta ja hyvästä kasvusta. Millainen maaperä kasvun kannalta on, sen ratkaisee maaperäeliöstö.

Puut taistelevat koko ajan sekä tilasta että ravinteista. Niukkuus rajoittaa kasvua, ja siksi metsän lannoitus parantaa hetkellisesti puiden kasvua. Metsän jatkuvan kasvun kannalta olennaista on kuitenkin ravinnekierto eli se, kuinka ravinteet kiertävät elävistä kasveista eläimiin ja sieniin ja kuinka ne palaavat jälleen kasvien käytettäviksi. Ravinnekierrossa työn tekevät eläimet, sienet ja bakteerit, jotka saavat ravintonsa hajoavasta materiaalista.

Ravinnekierto on teoreettinen käsite, mutta voimme selventää sitä ottamalla esimerkiksi pihanurmikon.

Luonto lannoittaa pihanurmikon karistamalla siihen syksyllä puiden lehdet. Ahkerat nurmikonhoitajat haravoivat tarkoin koivun lehdet pois jo syksyllä, mutta viisaasti laiska tai ekologisesti tietoinen antaa lehtien jäädä nurmikolle. Jos joukossa on vaahteran suuria lehtiä, ne voi kyllä ajaa leikkurilla silpuksi.

Ja katso mitä tapahtuu talven aikana laiskan haravoijan pihalla: lehdet katoavat! Kastemadot kiskovat lehdet koloihinsa ja syövät ne. Sitten ne käyvät ulostamassa käytävänsä ulkopuolelle sulaneen lehtimassan sieviin kasoihin. Ravinteet kiertävät, lannoitusta ei tarvita ja kastemadot ilmastoivat maaperän. Kun matojen toiminta jatkuu samanlaisena läpi kesän, nurmen kasvukin on tasaista.

Entä miten voi ahkeran haravoijan nurmikko? Keväällä hän ilmastoi nurmikkoa talikolla, koska siinä ei ole kastematoja tekemässä käytäviään. Poisvietyjen lehtien ja ruohosilpun mukana menneet ravinteet pitää korvata lannoittamalla. Yhtäkkinen ravinnelisä räjäyttää heinän kasvuun ja nurmikkoa saa olla yhtenään leikkaamassa. Kun kasvu sitten hyytyy, kaivetaan lannoitesäkki jälleen esiin.

Metsässä tapahtumat ovat monipolvisempia Metsään siirrettynä tapahtumaketju on hiukan monimuotoisempi. Runkopuussa ei ole juurikaan ravinteita, joten puuaineksen poistaminen ei vaikuta ravinnetaseeseen. Jos sen sijaan viedään oksat ja lehtimassa energialaitokselle, ravinteita karkaa kuten ahkeran haravoijan pihalta.

Eloperäisen materiaalin hajotus on pitkä tapahtumaketju, jossa eri vaiheet ja eri eliölajit seuraavat toisiaan. Kuolleet kasvit, eläimet ja eläinten ulosteet ovat vielä ruokaa monelle. Ne sisältävät runsaasti energiaa erilaisina hiiliyhdisteinä sekä mineraaliravinteita. Kuolleista lehdistä käytetään ensin hyväksi solujen sisältö muutamassa päivässä, jolloin lehden oma väri katoaa ja lehti muuttuu ruskeaksi. Soluseinien selluloosan, hemiselluloosan ja erityisesti ligniinin hajottaminen on paljon hitaampaa. Eläimet ja niiden ulosteet hajoavat nopeasti, vain karvat, höyhenet, kynnet, luut ja hyönteisten kitiinikuori hajoavat hitaasti ja vaativat erikoistuneita hajottajia.

Kun ravinteet kiertävät, metsä kasvaa. Jos ravinteet juuttuvat kuolleeseen ainekseen, humukseen, kunttaan tai turpeeseen, kasvu hidastuu. Metsän hyvinvoinnissa avainasemassa ovat siis hajottajat, jotka pilkkovat eloperäisen aineksen.

Havupuiden neulaskarike on hapanta ja hajoaa hitaasti. Siitä syntyy humusta, jota kertyy maaperään vuosi vuodelta lisää. Havumetsässä työn tekevät valtaosin sienet, joiden rihmasto sitoo karikkeen huopamaiseksi kerrokseksi.

Lehtimetsässä on runsaasti pieniä eläimiä – hyönteisiä, punkkeja, matoja ja nilviäisiä. Eläimet nopeuttavat hajoamista, kun silppuavat karikkeen pienemmiksi palasiksi. Pienityn lehtisilpun, kuolleitten eläinten ja eläinten ulosteitten hajottamista jatkavat sienet ja bakteerit. Niinpä lehtimetsässä edellisvuotisen karikkeen ravinteista suuri osa on jo seuraavana kesänä kasvien käytettävissä.

Kasvit ottavat ravinteensa maasta veteen liuenneina suoloina. Karikkeen täytyy siis hajota alkutekijöihinsä - vedeksi, mineraaliravinteiksi ja hiilidioksidiksi – ennen kuin kasvit voivat käyttää sitä hyväkseen. Valmistelevan työn tekevät erilaiset eläimet, jotka jauhavat karkean kasvimateriaalin rikki. Sienet ja bakteerit viimeistelevät työn ja pilkkovat orgaaniset aineet alkutekijöihinsä.

Puiden kasvuedellytykset riippuvat siis ravinteiden määrästä, eivät niinkään maaperän laadusta. Hyvä hapensaanti on olennainen osa ravinnekiertoa. Mikrobien – ja juurten - kannalta maan tilanne on hyvä, jos maarakeiden pinnalla on ohut vesihuntu, mutta maarakeiden välinen tila on ilman täyttämä. Veden kyllästämässä maassa kaikki kärsivät hapen puutteesta, ja täysin kuivassa maassa sekä mikrobitoiminta että kasvien veden otto tyrehtyy.

Metsäpuilla on sienijuuri, jossa yhteistyössä puun kanssa elävä sienirihmasto laajentaa juuriston ulottuvuuden ja ravinteiden keruun moninkertaiseksi. Sen lisäksi olennaisia ravinnon keruun ja juurten terveyden kannalta ovat bakteerit. Juurten ympärillä on oma bakteerivaippa, jonka lajisto on erilainen kuin maahiukkasten pinnalla elävä bakteerilajisto. Ilmeisesti kasvin hyvinvointi ja menestys riippuu yhtä olennaisesti juuriston bakteerikannasta kuin ihmisen hyvinvointi suoliston pieneliöstöstä!

Juuren pinnan pieneliöstö – sienet ja bakteerit – saavat juurilta ravintoa ja suojelevat juuria taudeilta ja tuholaisilta. Yksityiskohdissaan juurten mikrobien toiminta on vielä huonosti tunnettu, mutta se on puiden terveydelle yhtä tärkeää kuin meille on hyvin toimiva suoliston pieneliöstö.

Puulaji ei sinänsä kerro maaperän kasvukuntoa, sillä useimmat puulajit pysyvät elossa huonossakin maassa. Sen sijaan metsän pohjan kasvipeite antaa siitä jo tarkan kuvan: jäkälät, sammalet ja varvut kertovat hitaasta ravinnekierrosta, ruohot ja heinät nopeasta. Ja kas, tässä tullaan A. K. Cajanderin yli sata vuotta sitten esittämään metsätyyppiteoriaan, jota yhä käytämme hiukan yksinkertaistettuna metsien kasvukyvyn luokitteluun!

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT