Vieraskolumnit

Nälkä, hätä ja huokaus

Kaarlo Kalliala
Vieraskolumnit 26.08.2018

Ajatus nälänhädästä tuntuu kuuluvan aivan toisenlaiseen maailmaan kuin meidän.

Menneellä viikolla muisteltiin Tšekkoslovakian miehitystä 50 vuotta sitten. Tänä kesänä muistovuodet ovat järjestään surullisia ja ankeita.

100 vuotta sitten tuhannet kuolivat vankileireillä aliravitsemukseen ja tauteihin. 150 vuotta sitten nälkään kuoli arviolta 140 000 suomalaista.

Nälkävuodet 1867–68 surmasivat ainakin kahdeksan prosenttia väestöstä. Kun otetaan huomioon myös syntymättä jääneet lapset, nälkä vei ehkä jopa 200 000 ihmiselämää.

Aika vähän me olemme tuota katastrofia muistelleet. Ehkä siksi, että siitä on jo niin paljon aikaa. Ehkä siksi, ettemme me enää tiedä, mitä juuri meidän esivanhempamme joutuivat kokemaan. Ehkä siksikin, että ajatus nälänhädästä tuntuu kuuluvan aivan toisenlaiseen maailmaan kuin meidän.

Nälkävuosien välittömänä syynä olivat surkeat säät, varsinkin kylmät ylipitkät talvet ja märät kesät. Nytkin säät ovat olleet huonoja ja arvaamattomia jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ruokaa silti riittää, nälänhätää ei tule. Mutta ruuan tuottajilla on hätä kädessä.

Muistovuosi ja sen heikko sato saavat mietteliääksi. Kun säät 1860-luvulla menivät sekaisin, syynä tuskin oli ihmisen toiminta. Nyt kun ”normaalivuosia” ei ole tullakseen, yhä vahvemmin arvellaan, että kysymys on ihmiskunnan vauhdittamasta tai jopa aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta.

Meihin ilmastonmuutos ei ole iskenyt ensimmäiseksi eikä pahiten. Afrikassa, Aasiassa ja Latina­laisessa Amerikassa on Maailmanpankin mukaan 140 miljoonaa ihmistä lähdössä pakoon sen seurauksia. Maailman ruokaturva on viime vuosikymmeninä olennaisesti parantunut, mutta ilmastonmuutos ja väestönkasvu uhkaavat taittaa kehityksen.

Vaikka viljely onkin monta vuotta ollut vaikeaa ja vaikka maatalous tänä vuonna ehdottomasti kaipaa lisätukia, voi olla, että tulevaisuudessa jokaista suomalaista peltohehtaaria tarvitaan nälkäisiä ruokkimaan. Jo nyt ja juuri nyt Suomen haavoittuvainen alkutuotanto kaipaa tuekseen kestävää ruokapolitiikkaa.

Pöytään käydessä lausuttu ”siunaa, Herra, palvelijasi ruoka” ei enää ole hokema. Se on aito rukoushuokaus.