Vieraskolumnit

”Näin ne legendat syntyvät”

Eveliina Kutila
Vieraskolumnit 10.09.2018

Naamanpyyhkimistyyliä harrastettiin kotonakin ja se nimettiin Jarmo-pyyhkäisyksi.

Istuimme muutama vuosi sitten serkusten kanssa mummilassa kahvilla. Oma muksuni sai herkkunsa syötyä ja pyysin hänen vieressä lähimpänä istunutta serkkua pyyhkimään hänen suunsa. Serkku otti lasta hellästi niskasta kiinni ja pyyhki lautasliinalla koko naaman. Sittemmin samaa naamanpyyhkimistyyliä harrastettiin kotonakin ja se nimettiin Jarmo-pyyhkäisyksi.

Serkkua seuraavan kerran nähdessäni kerroin, miten perheen kesken jatkuvassa käytössä oleva ruokailun lopetusrituaali tunnetaan hänen nimellään. Jarmo totesi: ”Näin ne legendat syntyvät.”

Ja niinhän ne syntyvät, perheen legendat ja kertomukset, joista meidän oma yhteinen tarinamme koostuu. Hassut sattumukset, joita kerrotaan perheen kesken niin monta kertaa, että kaikki tietävät puolesta sanasta, että tämä on ”se juttu”. Lapsetkin osaavat jo kertoa naamanpyyhkimistarinan ihan samoilla sanoilla, joilla sitä on tässä jokunen vuosi toisteltu.

Toistolla kertomuksista syntyy pikku hiljaa perheen ja suvun omia legendoja. Tarinoita, joilla on merkitystä vain meidän perheen tai suvun jäsenille. Ne voi kertaalleen kertoa muille, mutta vain meidän kesken legendaarisimpia voidaan toistaa yhä uudelleen ja uudelleen.

Hauskinta on, ettei koskaan voi tietää, että mikä juttu arjessa on se, joka elää vielä vuosikymmenten päästäkin. Usein kyse on pienistä jutuista, jotka rupeavat elämään omaa elämäänsä.

Legendat ovat tärkeitä yhteenkuuluvuuden tunteelle, sillä niihin sisältyvät muistot hitsaavat perheenjäseniä yhteen. Ne ovat varmasti kallisarvoisin perintö, jonka voimme lapsillemme jättää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit