Vieraskolumnit

Kuuntele kolumni Simo Rallin kertomana: Älä ny vain ittiäs tapa!

Simo Ralli
Vieraskolumnit 12.09.2018

Murehia, joille et itse voi mitään on turha murehtia, neuvoi minun mammani minulle. Asiat tuppaa järjestymään.

Minulle tuli sähköpostia huolestuneelta lukijalta. Hän pyysi, että kirjoittaisin kolumnin elämän ja olemisen merkityksestä, siitä ettei koskaan maallisten murheiden ratkaisuna voi olla kuolema oman käden kautta.

Olen siitä aivan samaa mieltä.

Ei koskaan, vaikka maa kuivuisi viisi vuotta, sateet raiskaisi kuusi vuotta, lehmät olisi ummessa lopun vuotta. Katto navetassa vuotaisi, anoppi kiivaasti huutaisi, appi töitäsi syynäisi, mies sairaana joisi, nainen sängystä sänkyyn loikkisi. Ei, vaikka pankkisi painostaisi, vaatisi lyhentämään velkoja lainoistasi. Siat tuottaisi pelkkää paskaa ja negatiivista menoa, vaikka kuinka laskisit, etkä saa maatilaasi taaskaan ulostamaan tulosta.

Ei, vaikka mies tai vaimo lähtisi, ottaisi lapsukaiset mukaan ja paukattaisi oven kiinni viimeisen kerran – hyvästi! Ei ikinä, vaikka myyntilappu oveen laitettaisiin, huutokauppaa netissä mainostettaisiin, ei vaikka olisit sukusi viimeinen viljelijä, sukutilasi lopettaja, lopullinen myyjä.

Ei vaikka puoliso pahasti sairastuisi, työt pihaan, tupaan, portinpieleen kasaantuisi.

Ei, ei koskaan narua kaulaan, aina on syytä kuitenkin nauraa! Jos ei muulle, niin elämän hulluudelle, viljelijän uskolle, tulevalle tulevaisuudelle.

”Älä tapa, älä petä, älä jätä kauppaa! Älä jätä suremaan sukua, omaa poika raukkaa!” Näin laulettiin jo vanhassa kansanlaulussa.

Jos ei ole mitään syytä enää elää, ajattelepa tulevaisuutta: Omia lapsia, heidän tulevia seurusteluja, häitä ja lapsenlapsia. Auringon nousuja, laskuja. Poutapilvet tekemässä kuvioitaan taivaalle. Syksyn marjamättäitä, sieniä, ikivanhoja puita, hoidettuja hongikkoja. Peltojen lakeutta, ojien suoria linjoja, sumua niittyjen yllä.

Elämää ennen ahdinkoa, nuoruuden höpsötyksiä, tyttöystävän hullutuksia, kirmailua ilkosillaan, suo­pursujen tuoksua. Kurjet tulevat keväällä, töyhtöhyypät ehtivät ensimmäisenä. Kuovin huuto herättää aamulla. Pääskysten pesä kattoräystäällä, niiden kiivaat syöksyt hyttysten perässä.

Elokuun lämpimät illat, linnunpoikasten kokoontumisajoilla täyttämät langat. Sateen jälkeinen raikkaus ja viileä tunne iholla.

Hiljalleen pitenevät yöt, kynttilät ja takkatuli, mies vieressä ja tuli hyvä uni. Hanki kantaa, sukset viuhuu, maisema vaihtuu. Talvinen vapauden tunne! Paukkupakkaset, huurre oksien päällä. Nipistelevät sormenpäät ja posket.

Kodin autuas lämpö. Tammikuusta alkava lisääntyvä valo, kohti kevättä menevä talven kajo. Maaliskuun ensimmäinen lämmin päivä, musta maa näyttäytyy, tulevan kevään häivä. Pellon rehevä tuoksu ja niin ne kurjet tulevat taas!

Murehia, joille et itse voi mitään on turha murehtia, neuvoi minun mammani minulle. Asiat tuppaa järjestymään, sen tietää kaikki. Ei valtio maamiestä tapa, koettelee vain. Luonnon oikuille emme voi mitään. Luopuminen voi olla tuskaa, mutta aina uuden alku. Jos ovi menee kiinni, aukee ikkuna.

Yrittäjä oli soittanut tuskissaan kansaedustajalle ja kertonut tarinaansa. Oli mennyt firma alta, samalla autot, talo, vaimo ja lapset.

Terveyskin oli alkanut reistailemaan. Edustaja oli kuunnellut vuodatusta ja oli spontaanisti ensimmäiseksi sanonut soittajalle: ”Älä ny vain ittiäs tapa! ”

Yrittäjä oli soittanut vuosia myöhemmin, kun asiat oli taas mallillaan, kertoi että tämä neuvo pelasti hänet. Kiitos!

Kirjoittaja on teuvalainen

maanviljelijä ja Elonkerjuu

-yhtyeen kitaristi.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT