Vieraskolumnit

Maailman älykkäin maaseutu

Suomella on huikea mahdollisuus luoda omasta maaseudustaan maailman älykkäin.

Yhdysvaltalaisen psykologin Linda Gottfredsonin määritelmän mukaan älykkyys on hyvin yleinen mielen kyky, joka käsittää kyvyn järkeillä, suunnitella, ratkaista ongelmia, ajatella käsitteellisesti, ymmärtää monimutkaisia kokonaisuuksia, oppia nopeasti ja oppia kokemuksesta.

Niin yleinen kyky kuin älykkyys onkin, sitä ei käytetä riittävällä tavalla etenkään silloin, kun puhumme maaseudun kehittämisestä.

Suomella on huikea mahdollisuus luoda omasta maaseudustaan maailman älykkäin, mikäli vain uskallamme tarttua siihen. Se vaatii kuitenkin älykkyyden rohkeaa käyttämistä.

Suomalaisen maaseutukeskustelun suurin rasittavuus kumpuaa siitä, että se saa älykkäätkin ihmiset käyttäytymään typerästi. Keskustelun lähtökohta on usein se, että maaseutu on jonkinlainen rasite.

Elinvoimaisen maaseudun suomalaisille antamat kiistattomat hyödyt häviävät monen logiikassa kuin tuhka tuuleen, kun aletaan keskustella esimerkiksi valtionosuuksien tasausjärjestelmästä.

Maaseudun väittäminen pelkäksi rasitteeksi sillä perusteella, että peruspalveluiden tuottaminen on siellä lähtökohtaisesti kalliimpaa kuin tiiviisti asutuilla kaupunkiseuduilla, on pahimman luokan osaoptimointia. Kielteisen kautta keskustelemisesta olisi syytä siirtyä myönteisen kautta keskusteluun.

Oppiminen voi tapahtua vain älykkyyden kautta. Mitä siis olemme oppineet niistä maaseutualueista, jotka menestyvät, ja mitä taas niistä, joiden elinvoima on uhattuna? Ainakin sen, että alueellisen tasapainon politiikkaa voidaan toteuttaa vain kehittämällä alueiden omia vahvuuksia.

Suomen harvaan asuttua maaseutua ei tule esimerkiksi pyrkiä keinotekoisesti teollistamaan vaan kehitettävä sen infrastruktuuri ja palvelut sellaisiksi, että kykenemme toimimaan mahdollisimman omavaraisesti ja mahdollistamaan erilaisen työn tekemisen maaseudulta käsin.

On uskomatonta, että olemme vuonna 2018 edelleen lukittautuneet ajatteluun, jonka mukaan keskittäminen on kaunista ja työ on paikkaan sidottua. Valtion on lopultakin otettava tässä järki käteen ja esimerkiksi mahdollistettava asiantuntijatyön tekeminen aivan mistä tahansa.

Vielä 30 vuotta sitten oli täysin perusteltua ajatella, että ympäristöministeriön virkamiehen on ehdottomasti työskenneltävä ympäristöministeriön tiloissa Helsingissä. Enää mitään perusteita tällaiselle ajattelulle ei ole.

Virkamiehen työn tuottavuuskin paranisi, kun hän saisi valita itse vapaasti, mistä hän omia töitään tekee. Nettiyhteydet ja videoneuvottelut mahdollistavat läsnäolon mihin tahansa maapallon kolkkaan minä tahansa vuorokaudenaikana.

Omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat myös älykkyyttä. Maaseutu ei saa olla Suomen Kongo, josta vain riivitään luonnonvaroja kaupunkiseutujen hyödyksi, vaan sen tulee olla aktiivinen kaikessa toiminnassa.

Meidän on jalostettava raaka-aineitamme lähellä ja pidettävä maaseudun avulla huolta maamme energia- ja ruokaomavaraisuudesta. Hyvinvoiva ja älykäs maaseutu on myös kaupunkikehityksen turva.

Maailman älykkäimmän maaseudun luominen vaatii monien asioiden uudelleenajattelua ja ennen kaikkea mahdollisuuksia päättää asioista paikallisesti ilman keskushallinnon vahvaa puuttumista. Tätä työtä yritämme parhaillaan tehdä harvaan asutun maaseudun parlamentaarisessa työryhmässä.

On tärkeää, että meillä on yksi maaseutupoliittinen ohjelma, jonka edistämiseen kaikki puolueet voivat sitoutua hallituspohjasta riippumatta. Yhteisten näkemysten hakeminen eroavaisuuksien sijaan on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomi nousee hiilineutraalilla matkailulla ja ruualla

Perussuomalaiset ja keskustan Kärnä: Sitran raportti "itseruoskintaa", "vitsi" ja "hippi-ideologiaa"

Turvallisuus on osa tasa-arvoa