Vieraskolumnit

Kasvun merkkejä

Eveliina Kutila
Vieraskolumnit 08.10.2018

Eveliina Kutila: Rattaista luopuminen aiheutti kaupungilla kulkiessa hämmentävän olotilan, kun pystyi kulkemaan ihan vapaasti sieltä mistä teki mieli.

Lasten fyysisen kasvun huomaa selkeästi, kun viikkaa pieneksi jääneitä vaatteita pois vaatekaapista. Sen sijaan henkisen ja muun kasvun merkit ovat hienoisempia. Niihin ei välttämättä arjessa kiinnitä huomiota, vaan ne hoksaa usein vasta jälkikäteen.

Rattaista luopuminen aiheutti kaupungilla kulkiessa hämmentävän olotilan, kun pystyi kulkemaan ihan vapaasti sieltä mistä teki mieli miettimättä, mistä pääsee sujuvimmin hyökkäysvaunujen kanssa. Toisaalta ostokset, kirjaston kirjat ja muut tavarat pitää taas kantaa käsissä, kun niitä ei voi enää sulloa rattaiden kyytiin, missä ne kulkivat kuin itsestään mukana.

Havahduin koulun ja päiväkodin alkaessa siihen, että tämä oli ensimmäinen kesä, kun lapset siirtyivät ihan itsekseen lomarytmiin yöunien kanssa. Illalla valvoivat myöhempään sekä nukkuivat aamuisin pidempään. Aamukuuden nahkavekkariherätyksiin kesät, talvet, lomat ja arjet tottuneesta tuntui luksukselta nukkua muutama tunti pidempään joka yö.

Muistoiksi ovat muuttuneet myös ne päivät, kun lounas piti saada pöytään pahimmillaan jo ennen yhtätoista, jotta aikaisin heräävä kuopus ehtii syödä ennen kuin kuukahtaa päiväunille. Lapset ovat jo niin isoja, että päiväunia kaipaavat enää vain perheen aikuiset ja lounaspöydässä saatetaan istua yhden jälkeen. Elämä tuntuu menneen ihan villiksi aiempaan tiukasti kellotettuun päivärytmiin verrattuna.  

Nukkumisen lisäksi lasten kasvun huomaa siinä, ettei niitä enää tarvitsekaan ottaa joka paikkaan ihan koko ajan mukaan. Lähikaupassa pystyy piipahtamaan ilman, että ensin menee vartti, kun lapsen pukee täyteen toppavarustukseen.

Nyt tuntuu hurjalta ajatus, että vuoden päästä ei ole hengenhätä ehtiä päiväkodille viiteen mennessä. Nuorempikin voi silloin kävellä iltapäivähoidosta yksin kotiin ja selvitä siellä omatoimisesti sen hetken, että jompikumpi vanhemmista ehtii paikalle.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT