Vieraskolumnit

Miksi se on niin vaikeaa?

Onhan meillä oivia esimerkkejä onnistumisestakin.

Tiedemiehet ovat kertoneet ilmastomme tilan ja syyn sen muutoksiin sekä ennustaneet, mitä tapahtuu, jos vain jatkamme entiseen tapaan. He ovat myös osoittaneet keinot, joilla ilmaston lämpenemistä voitaisiin hidastaa ja rajoittaa sen haitat siedettäviksi.

Tiedämme myös, etteivät ongelmat ole erillisiä, vaan kaikki ympäristömme ongelmat sekä suuri osa maapallon humanitäärisistä kriiseistäkin johtuvat samoista tekijöistä: väestön ja kulutuksen kasvusta sekä varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta.

Siksi on kummallista, että maailma jatkaa entiseen tapaan. Järjestetään kyllä suuria kokouksia, joissa asioista keskustellaan, mutta todelliset teot antavat odottaa itseään. Jotkut kansakuntien johtajat jopa kiistävät ilmaston lämpenemisen. Ehkä sitkeimmät jääräpäät uskovat vasta sitten, kun aallot huuhtelevat Trump Towerin eteisaulaa.

Onhan meillä oivia esimerkkejä onnistumisestakin. Maailmansodan jälkeen talous kasvoi nopeasti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ympäristöstä piittaamatta. 1900-luvun jälkipuoliskon suuria ongelmia olivat ilman ja veden saastuminen, hapan sade, joka vei puiden jäkälät ja muutti pikkujärvet kirkasvetisiksi, mutta elottomiksi.

Silloin Euroopan yhteisö, Kanada ja Yhdysvallat tarttuivat asiaan. Päästöille määrättiin rajoituksia ja teollisuus kehitti tekniset ratkaisut sekä saasteiden vähentämiseen että jätevesien puhdistukseen. Vesien ja ilman suojelu tuotti tulosta ja 1970-luvun kauhunäkymät ovat muisto vain – Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Tilanne oli tuolloin sikäli helpompi, että poliitikkojen kannalta syylliset olivat toisaalla, talouselämän johdossa. Sittemmin poliittiset päättäjät ovat kaikkialla maailmassa antaneet yhä enemmän valtaa ulkoparlamentaarisille voimille. Maailmaa hallitsee kasvoton markkinatalous, jota vastaan yksittäisen valtion on vaikea nousta.

Ei 1900-luvun saasteongelmien ratkaisukaan aivan ihanteellinen ollut: osa saastuttavasta teollisuudesta siirrettiin kehitysmaihin. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tilanne parani muun maailman kustannuksella. Ilmaston suhteen tällainen osaa maapallosta koskeva ratkaisu ei ole mahdollinen, sillä tuulet eivät tunne rajoja.

Ajattelemme helposti, että samalle viivalle pitäisi asettaa kaikki maat, köyhimmät rikkaimpien rinnalle, ja uhrauksia vaaditaan samalla tavalla kaikilta. Se ei ole reilua: miljardööri voi aivan hyvin luovuttaa 95 prosenttia omaisuudestaan ilman että se vaikuttaisi tippaakaan hänen omaan elintasoonsa, mutta jos köyhältä viedään kymmenyskin hänen tuloistaan, nälkä pahenee.

Ratkaisu on siis samalla tasa-arvokysymys, joka tulee räjäyttämään tavalla tai toisella nykyiset politiikan ja talouselämän rakenteet.

Meitä on nyt 7,66 miljardia. Voimme ehkä saada ruuan riittämään 9 tai 10 miljardille, mutta emme pysty nostamaan kaikkien ihmisten elintasoa pohjoismaiselle tasolle. Luonnonvarojen kulutus ja hiilidioksidin päästöt kasvaisivat moninkertaisiksi.

Ei maapallo voi pelastua siten, että tuomitsemme kaksi kolmasosaa väestöstä jatkuvaan köyhyyteen ja itse jatkaisimme elämäämme entiseen tapaan. Mutta jos emme ole valmiita tinkimään omasta elintasostamme, mikä oikeus meillä on estää toisia tavoittelemasta sitä?

Taisin jo kerran aikaisemmin joulun alla kirjoittaa maapallon synkästä tilasta. Ehkä synkät näyt ovat vain kaamoksen aiheuttamia harhoja ja näemme kevättalvella, kuinka kansakuntien ja suuryritysten johtajat yhdessä rintamassa ryntäävät ratkomaan maapallon ongelmia. Siitä unelmoiden – riemukasta joulun odotusta!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viljelijä avautui pellollaan ilmastonmuutoksesta ja sai jättiyleisön: "Ihmiset alkavat saada kyllikseen tyylistä, millä punaisesta lihasta puhutaan"

Väitös: Ilmastonmuutos kiihdyttää hiilen vapautumista järvistä

Värillä on väliä