Vieraskolumnit

Muistammeko Virolaisen perinnön?

Nuori Johannes sisäisti sivistyksen merkityksen kansakunnan menestykselle.

Johannes Virolainen kuoli joulukuussa 18 vuotta sitten. Valtioneuvoksella oli pitkä elämä Suomen tasavallan palveluksessa.

Hänen uransa politiikassa alkoi jo vuoden 1945 vaaleista ja päättyi 1990-luvun alussa. Ministeripäiviä Virolaiselle kertyi yli 6 000, mikä on edelleen Suomen ennätys.

Virolainen oli näkyvästi maaseudun mies ja talonpoika.

Agronomin ja tohtorin tutkinto maatalouden liiketaloudesta olivat hyvä pohjakoulutus maatalouspolitiikan rakentamiselle.

Virolainen oli näkyvästi mukana tuomassa maataloustulosopimuksen mallia Ruotsista. Maatalouden tulolait olivat yleensä määräaikaisia ja joka uudistusvaiheeseen liittyi melkein poikkeuksetta ankara vääntö sosialidemokraattien kanssa. Niissä hän pärjäsi hyvin.

Näillä perusteilla Johannes Virolainen olisi helppo pienentää agraristiksi, MTK:n mieheksi.

Mutta Virolainen merkitsi maalaisliitto-keskustapuolueelle ja Suomen suunnalle paljon enemmän.

Sota, Karjalan ja kotiseudun menetys olivat kipeitä käännekohtia Virolaisen elämässä.

Sitäkin merkittävämpää oli hänen maalaisliittolainen kotinsa ja kiinnostuksensa Santeri Alkion ajatuksiin. Nuori Johannes sisäisti sivistyksen merkityksen kansakunnan menestykselle. Sivistys rokotti suomalaisia myös ääriajattelua – sekä lapualaisuutta että kommunismia – vastaan.

Virolainen korosti yksilön kasvua ja vahvuutta poliittisen liikkeen taustalla. Joukkovoimasta tuli helposti joukkotyhmyyttä.

Maalaisliitto kasvoi, kun maatiloja tuli lisää torpparivapautuksen ja jälleenrakennuksen myötä. Sen olisi ollut helppoa tyytyä luokkapuolueeksi, ajamaan viljelijän arjen asemaa.

Virolainen näki kuitenkin kauemmaksi ja vertasi tulevaa Ruotsin ja Tanskan kokemuksiin. Niissä talonpoikien puolueet hakivat voimaa keskeltä, sovintopolitiikan, yrittäjyyden ja maaseudun kautta.

Se sopi erinomaisesti alkiolaiseen ideologiaan, joka korosti maaseudun erityisyyttä ja sen kaikkia asukkaita – ei vain viljelijöiden asiaa.

Virolainen halusi maaseudulle uutta pienyrittäjyyttä ja osuustoiminnallista henkeä. Hän omaksui nopeasti desentralistiset hajakeskityksen ajatukset, joita eräät tunnetut kaupunkisuunnittelijat olivat korostaneet jo 1930-luvulla.

Suomen voima olisi sen alueiden kaikkien resurssien hyödyntämisessä ja maan tasapuolisessa kehittämisessä.

Ylisuurta Helsinkiä hän kuvasi jopa ”vesipääksi”, joka syö muun maan kasvua. Alkiolaisuutta tämäkin: Santerille suurkaupunki oli kapitalistisen ”babeli-elämän” kehto.

Mutta niin puolueen kuin maalaisliiton piti sopeutua uuteen aikaan.

Virolainen ajoi yli kymmenen vuoden väsytystaktiikalla uuden keskustapuolueen kartalle 1965. Vennamon ja omienkin hyökkäyksistä huolimatta linja vahvistui – myös vuoden 1970 katastrofivaalien jälkeen.

Vakava vaalitappio olikin uuden nousun siemen. Keskustapuolue muisti juurensa ja kulki tarkoin ”aitovieriään” pitkin, mutta Virolainen antoi vauhtia samalla myös nuorkeskustalaisten ”vihreälle aallolle”. Kaksoistaktiikka pelasti keskustapuolueen.

Vaikeina hetkinä Johannes Virolainen asettui viime kädessä aina tulevaisuuden puolelle. Hänen johdollaan keskustapuolue uskalsi ammentaa ideologisesta perimästään radikaalia uudistuspolitiikkaa.

Virolaisen keskusta halusi hillitä tuhlaavaa talouskasvua, ajoi kestävää luonnonvarojen käyttöä, rauhoitti suojelualueita, kehitti uusiutuvaa energiaa ja asettui lopulta myös ydinvoimaa vastaan.

Valtapolitiikasta jakautunut puolue – sen rähmälleen vaipunut K-linja – moitti Virolaista pohjoismaisesta ajattelusta. Maanomistajasiipi piti häntä jopa ”vihreänä kommunistina”.

Tappio Väyryselle puheenjohtajavaalissa 1980 oli Virolaiselle lopulta suuri voitto.

Hän nousi nopeasti valtapolitiikan yläpuolelle, omaan sarjaansa. Hän ei luopunut kaikista nuoruutensa ihanteista vaan puolusti loppuun asti aidon kansanvallan, kompromissipolitiikan, sovinnon ja kestävän kehityksen politiikkaa.

Niissä on perintöä kylliksi tällekin ajalle – jos vain osaamme sitä käyttää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Haja-ajatuksia hallituksesta

Soini pohtii blogissaan ehdotusta keskustan puheenjohtajuudesta: Esityksessä on sekä kieli poskessa että vakava viesti

Timo Kaunisto haluaa Timo Soinin keskustan johtoon: "Tarvitaan pelkistettyä ja terävää keskustelupolitiikkaa"