Vieraskolumnit

Poliitikot puhuvat, johtajat toimivat

Ilmastotyötä tehtäessä pitää kyetä syömään purkkaa ja kävelemään yhtä aikaa.

Lainasana kotoiselle edus­kunnallemme on parlamentti. Se on peräisin ranskan kielen puhumista tarkoittavasta sanasta.

Puhuminen onkin iso osa päättäjien tärkeää työtä. Historia tuntee merkittäviä puheita, joilla on innostettu ihmisiä ja yhdistetty kansakuntia.

Ilmakehä ei kuitenkaan puheista piittaa.

Tämä tuli mieleeni, kun YK:n ilmastokokous Puolan Katowicessa venyi yli vuorokauden aiottua pitemmäksi – kaksi viikkoa jatkuneiden neuvottelujen jälkeen. Samaa olen miettinyt viime kuukausina myös Suomessa, jossa monet päättäjät ovat esittäneet vaikuttavan kuuloisia kannanottoja ilmaston puolesta.

Parhaimmillaan puheet pohjustavat ja perustelevat tekoja. Ilmastotyön saralla teot ovat kuitenkin antaneet enimmäkseen odottaa itseään.

Tekemättömyys ei johdu työkalujen puutteesta. Sitra julkaisi viime viikolla sadan yhteiskunnan ilmastoteon listan. Monta keinoa jäi vielä ylikin, ja sittemmin olemme saaneet paljon vinkkejä uusista työkaluista.

Millaisia ilmastotekoja yhteiskunnalla sitten on valittavissa?

Biopolttoaineita voisi velvoittaa käyttämään autojen lisäksi laivoissa ja lento­koneissa. Ranskan mallin mukaan yrityksiä voitaisiin vaatia jakamaan syömä­kelpoinen ruoka eteenpäin, jätteeksi heittämisen sijaan.

Kotitalousvähennystä voitaisiin korottaa energia­remonteissa ja uusiutuvan energian asennuksissa. Lähialueen asukkaille voitaisiin antaa etuosto-oikeus tuulivoimahankkeista Tanskan esimerkin mukaisesti. Valtion talousarviossa menot ja tulot voisi pisteyttää sen perusteella, miten ne edistävät – tai jarruttavat – päästöjen vähentämistä.

Metsänomistajille voitaisiin myöntää korvaus metsänielujen kasvattamisesta. Nollapäästöisille autoille voisi asettaa nollaverot. Teollisuutta voisi tukea uudistumaan vähäpäästöiseksi.

Nämä ja 92 muuta keinoa osoittavat, miten laaja kirjo erilaisia konsteja päättäjillä on käytettävissään päästöjen vähentämiseksi. Vaihtoehtoja löytyy tukuittain eri arvomaailmoja ja ajatusmalleja edustaville poliitikoille.

Esimerkiksi oikeistolainen saattaa suosia markkina­pohjaisia ohjauskeinoja. Vasemmistolainen voi taas valita valtion investoinnit vähäpäästöisiin rakenteisiin. Oli suuntaus mikä tahansa, vaihtoehtoja riittää.

Kaikkia sataa keinoa ei toki kannata toteuttaa yhtä aikaa – eikä oikein voikaan. Valtion kassa on rajallinen, eikä toisaalta vaikka autoilijoita voi rokottaa määräänsä enempää.

Vauhtiin pääsisi kuitenkin toteuttamalla alkuun vaikka edes kymmenen keinoa.

Ilmastotyötä tehtäessä pitää myös kyetä syömään purkkaa ja kävelemään yhtä aikaa. Päästöjä pitää vähentää tavoilla, jotka eivät pahenna eriarvoisuutta, vaan mieluummin keventävät sitä.

Jos vaikka lämmitys­öljyn veroa nostetaan Ruotsin mallin mukaan, on samalla syytä tukea energiaremonttien tekemistä ja vähäpäästöisen lämmityksen asentamista. Osa verotuotoista kannattaa käyttää vähäosaisten ihmisten aseman kohentamiseen perusturvaa parantamalla tai pienituloisten verotusta keventämällä.

Keinoista ilmastokriisin ratkaiseminen ei siis jää kiinni. Enemmän kiikastaa tahdosta toteuttaa niitä.

Vanhan kiteytyksen mukaan poliitikot puhuvat, mutta johtajat toimivat. Olisiko nyt johtajien aika?

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mari Pantsar: Ilmastokriisi on pahimmillaan elämän ja kuoleman kysymys maanviljelijöille, jotka kamppailevat heikon kannattavuuden kanssa

Värillä on väliä

Siirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan vaikeutuu, jos ihmisten pärjäämisestä muutoksessa ei pidetä huolta, muistuttaa Mari Pantsar