Vieraskolumnit

Eläinsuojat

Minna Kettunen
Vieraskolumnit 23.12.2018

Minna Kettunen: Onpa eläinsuojamme millainen tahansa, joka tapauksessa Jumalanpoika syntyy sinne.

Jouluevankeliumi on aina tuntunut läheiseltä maaseudun väestä. Kerrotaanhan maailmanhistorian merkittävin uutinen paimenille, yövuorossa olleille lammasvahdeille. Tapahtumien keskipiste on talli tai navetta, ja päähenkilö laitetaan seimeen eli hevosen tai aasin ruokinta-astiaan.

Suomalaiset seimet saattoivat aikoinaan olla yhdestä puusta koverrettuja, pitkulaisia kuin muinaiset ruuhet. Ehkä isä kävi laittamassa sellaiseen seimeen heiniä ja kauroja ollessaan poikanen 1930-luvulla. Ehkä hän muisteli sellaista seimeä jonakin jouluna 1970-luvulla, kun viimeinen hevonen oli lähtenyt ja vaihtunut traktoriin. Isä halusi juhlistaa lehmienkin joulun ja vei navettaan pienoisen joulukuusen. Hän sijoitti sen juhlavasti ruokintapöydän päähän, mutta ei sentään koristellut.

Jouluevankeliumin toisiinkin henkilöihin on helppo samaistua. Syntyvän lapsen vanhemmat olivat hallitsijan ja verottajan alamaisia. Veroilmoitus piti lähteä tekemään hankalasti tiettyyn paikkaan pitkän matkan päähän. Joosefin mielessä mahtoi sekä painaa vastuu että jyhniä epäilys, mitä kummallisesti alkaneesta perhe-elämästä mahtoi ollenkaan tulla. Nuori Maria oli osassaan yksin, ilman äitiään tai tuttua kätilöä.

Jumalanpojan syntymistä ennustaneen profeetan mukaan lapsen nimeksi tuli Immanuel, mikä tarkoittaa: Jumala meidän kanssamme. Jumala ei siis jäänyt Vanhan Testamentin taivaaseen, kaukaiseen ja tavoittamattomaan korkeuteensa. Hän syntyi ihmiseksi maan päälle.

Meillä on erilaisia eläinsuojia. Jollakin se on täynnä hoidettavaa karjaa ja sitovaa työtä iloineen ja murheineen. Toisella se on jo vuosia sitten vapaaehtoisesti tyhjentynyt, muuttunut muuhun käyttöön tai kokonaan purettu. Mutta eläinsuoja voi olla hiljentynyt vasta äskettäin pakon edessä ja raskaiden päätösten jälkeen. Monilla eläinsuojien äänet ja tuoksut sijaitsevat vain muistoissa.

Onpa eläinsuojamme millainen tahansa, joka tapauksessa Jumalanpoika syntyy sinne. Jumala on kanssamme.

minna.kettunen@vaarninpappila.fi

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT