Vieraskolumnit

Pitäisikö divetymonoksidi kieltää?

Merkitykseensä nähden vesi on aliarvostettua.

Hiilimonoksidi on vaarallinen myrkky, sillä jo pieni määrä ilmassa tappaa. Hiilimonoksidin tapaan divetymonoksidi on kaasuna hajuton, mauton ja näkymätön – pitäisikö senkin suhteen tehdä jotakin?

Kun koululainen Nathan Zohner laati vuonna 1997 vetoomuksen divetymonoksidin tarkasta valvonnasta, 50 ihmisestä 43 allekirjoitti vetoomuksen hetkeäkään epäröimättä, kuusi epäröi ja yksi räjähti nauramaan: hän tunnisti aineen vedeksi!

Kyllä Nathan Zohner tiesi 14 vuoden iästään huolimatta aineen vedeksi. Tarkoitus olikin testata ihmisten hyväuskoisuutta. Kuinkahan testi toimisi Helsingin kaduilla?

Veden erikoiset ominaisuudet tekevät siitä elämän keskeisen aineen – ilman vettä ja hiilidioksidia ei olisi elämää, ei ainakaan sellaisena kuin me sen tunnemme.

Maapallon vesimäärä on käsittämättömän suuri, melkein 1,4 miljardia kuutiokilometriä. Siitä suurin osa, yli 97 prosenttia, on suolaista merivettä.

Makeasta vedestä kaksi kolmasosaa, 24 miljoonaa kuutiokilometriä on jäänä pääasiassa Grönlannissa ja Etelämanterella. Kun ajattelee jään määrää, ehkä ymmärtää myös sen, mikä merkitys sen sulamisella olisi merten pinnankorkeudelle.

Rannikkoseutujen asukkaiden kannattaa erityisen suurella syyllä toimia ilmaston lämpenemistä vastaan.

Tärkein osa tästä vedenpaljoudesta on se puoli miljoonaa kuutiokilometriä, joka kiertää: haihtuu meristä ja maalta, kulkee tuulten mukana ja lankeaa maahan sateena, muodostaa järvet, joet ja pohjaveden ja päätyy lopulta taas mereen.

Haihtuessaan vesi puhdistuu, mutta sadepisarat huuhtovat mukaansa ilman epäpuhtaudet.

1900-luvun jälkipuoliskolla Euroopan ja Pohjois-Amerikan ilmassa oli niin paljon happamia yhdisteitä, että sade tappoi tuhansia pikkujärviä. Päästörajoitukset pelastivat tilanteen ja järvet ovat toipuneet.

Nyt olemme ilmaston lämpenemisen kannalta samassa tilanteessa kuin 1970-luvulla happamien sateiden suhteen: ongelma tiedetään, samoin ratkaisukeinot, tarvitaan vain kaikkia sitovia päätökset.

Jokia ei ole osattu arvostaa ennen kuin ne on pilattu. Joki on kätevä kaatopaikka, joka kuljettaa rojut pois omasta rannasta. Samalla tavoin se vie teollisuudenkin jätevedet. Alajuoksun asukkaat näkevät tilanteen ehkä toisin.

Suomalaisilla ei ole tässäkään syytä omahyväisyyteen. Vielä 1960-luvulla tilanne oli täällä sama kuin nyt vaikkapa Kiinassa: jokiin kipattiin yhtälailla sikaloiden, teollisuuden kuin asutuskeskustenkin jätevedet.

Vantaa oli viemäri, jonka vedestä Helsinki suodatti juomavetensä. Kouvolan aseman vessoissa oli jonkun koiranleuan kirjoitus: muista vetää, jotta kotkalaisetkin saavat juomavetensä.

Vasta tehokkaat ympäristölait korjasivat tilanteen niin, että Vantaa kelpaa jo lohikaloillekin.

Likainen vesi tappaa. Yli kaksi miljardia ihmistä kärsii hyvälaatuisen juomaveden puutteesta. Joka vuosi kuolee noin 3,4 miljoonaa ihmistä huonolaatuisen veden kautta leviäviin tauteihin kuten koleraan ja hepatiittiin.

Pohjoismaissa elämme tässä suhteessa yltäkylläisyyden keskellä. Merkitykseensä nähden vesi on aliarvostettua. Vesikuutio – tuhat litraa juomakelpoista puhdasta vettä – maksaa kerrostaloasuntoon toimitettuna muutaman euron, kaupassa pullovesi voi olla tuhat kertaa kalliimpaa.

Totta kai tämä on Suomelle mahdollisuus: me voimme viedä puhdasta vettä maailmalle. Inhimillinen tragedia on kuitenkin siinä, etteivät köyhimmät slummien asukkaat pysty kallista pohjolan vettä ostamaan.

Jälleen kestävämpi ratkaisu on koulutus, asennekasvatus ja vedenkäsittelytekniikan vienti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä vei hömö- ja töyhtötiaisen uhanalaisten listalle?

Ei ilmastonmuutosta torjuta vippaskonsteilla

Seppo Vuokko: "Kun etsit mahdollisimman halpaa, tuet miljardöörejä!"