Vieraskolumnit

Mistä alkaa erävuosi?

Pekka Ervasti
Vieraskolumnit 22.01.2019

Pekka Ervasti: Saalista tärkeämmiksi ovat vuosi vuodelta tulleet tutun jahtiporukan tarinat kämpän hämärässä.

Vuosi on juuri vaihtunut ja uudet allakat on otettu käyttöön.

Eränkävijä merkkaa kalenteriin tulevat jahti- ja kalareissut – ne, jotka ovat jo tiedossa ja jotka merkitsevät uuden sesongin käynnistymistä.

Kalenterivuodenvaihde ei kuitenkaan ole välttämättä uuden erävuoden alku. Vuodenvaihde sattuu keskelle peurasesonkia ja jäniksen metsästyskautta. Innokkaalle jänismetsästäjälle erävuosi ehkä alkaakin syyskuun alussa, jolloin koiran voi päästää pupujen perään ja itse voi asettua hiljaiseen, zeniläishenkiseen passiin kannon nokkaan.



Useimmille metsästäjille
erävuosi käynnistyy itselleen mieluisimman jahtilajin aloituspäivänä.

Minulle tärkein jahtivuoden tulenavaus on kanalintujahdin käynnistys 10. syyskuuta. Silloin pakkaan repun ääriään myöten täyteen ja matkustan 850 kilometriä pohjoiseen rämpiäkseni viikon kairassa riekkojen, teerien ja metsojen perässä. Saalista tärkeämmiksi ovat vuosi vuodelta tulleet tutun jahtiporukan tarinat kämpän hämärässä, makoisat löylyt eräpäivän jälkeen ja tymäkkä riista-ateria takkatulen loimussa.

Kanalinnustus alkoi kohdallani seitsenvuotiaana. Kädessäni isoisän vanha, kerranlaukeava Ceco-pienoiskivääri lähdin isän kanssa riekkojahtiin. Maa oli vielä lumeton ja musta, mutta riekot jo lumivalkoisia. Sillä reissulla sain ensimmäisen riekkosaaliini. Minusta tuli laakista kanalintumies.

Metsäkanalinnun tulenavaus on muistaakseni sen jälkeen jäänyt kohdaltani väliin vain kahdesti, 1972 ja 1981, kun olin opiskelemassa ulkomailla. Harmittaa vieläkin, että en päässyt silloin mukaan jahtiin.



Toisille jahtikausi
alkaa hirvenmetsästyksestä syyskuussa. Tai toiselle kyyhkyjahdin tai sorsastuskauden alku elokuussa merkitsee erävuoden alkua. Kun lumipukuiset hylkeenpyytäjät suunnistavat rikkoutuville Perämeren jääkentille huhtikuun puolivälissä, se on monelle heistä erävuoden komea ja odotettu avaus.

Suomessa voi metsästää oikeastaan ympäri vuoden. Erilaista syötävää riistaa voi jahdata eri ajankohtiin sijoitettuja rauhoitusaikoja lukuun ottamatta miltei koko vuoden. Rauhoittamattomia vahinkoeläimiä – kuten pikkupetoja – voi periaatteessa metsästää koko vuoden, kun muistaa poikasaikoihin liittyvät rajoitukset ja herrasmiessäännöt.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT