Vieraskolumnit

Joo, nou täänks!

Suomi tarvitsee tietysti pääkaupunkia, mutta joku raja se on röyhkeydelläkin.

Luin taannoin tamperelaisesta bussikuskista, joka löysi helsinkiläisherran lompakon. Lompakossa oli yli 3 000 euroa käteistä rahaa ja nippu luottokortteja.

Rehellisenä ihmisenä kuljettaja selvitti lompakon omistajan puhelinnumeron, soitti tälle ja sopi tapaamisen lompakon palauttamiseksi.

Tapaamiseen rullasi hybridi-luksusmaasturi, jonka ikkunasta ojennettiin käsi lompakon vastaanottamiseksi. Kuski huikkasi ”Joo, täänks!” ja kaasutteli pois.

Tätä samaa asennetta saatiin maistaa viime torstaina, kun Helsingin kaupunginhallitus päätti pormestari Jan Vapaavuoren johdolla omista tavoitteistaan tulevaan hallitusohjelmaan.

Suomen vauraimman ja eniten valtiolta kuppaavan kaupungin tavoitteena on lyhyesti sanottuna kupata vielä nykyistä enemmän sekä pönkittää muutenkin suhteetonta valtaansa.

Vapaavuori näyttää nyt haudanneen lopullisesti presidenttihaaveensa, ja mitäpä sitä presidentiksi pyrkiäkään, kun voi olla Helsingissä keisarina.

Helsingin suunnitelmissa valtion tulee esimerkiksi lisätä omaa asuntotuotantoaan pääkaupunkiseudulla, koska vuokrien hinnat ovat karanneet käsistä.

Miksi Helsingin nykyjohto ei itse tee mitään tämän umpisurkean kaavoituspolitiikkansa korjaamiseksi vaan haluaa maksattaa laskun valtiolla?

Ilmeisesti kokoomusta lähellä olevat grynderit ja sosialidemokraatteja pönkittävä ay-liike käärivät nykytilanteesta niin sievoiset määrät tuohta taskuunsa, että kaavoituspolitiikkaa ei haluta korjata.

Nykytilanteessa rakennellaan ylihintaisia energiasyöppöjä kerrostaloja ja vuokrataan niitä kiskurivuokrilla kaupunkiin muuttaville. Muu maa maksaa tästä loppulaskun asumistukien muodossa.

Näitä tukia valuu pääkaupunkiseudulle enemmän kuin mihinkään muualle, noin 350 miljoonaa euroa vuodessa, ja summa on kasvussa. Se on suoraa maakuntien tukea Eiran EK-eliitille ja ay-pampuille, jotka eivät oikeasti ole minkäänlaisten tukien tarpeessa.

Helsingin pomot esittävät myös kaupungistamisministeriön perustamista. Tavoitteena on perustaa ministeriö, joka valmistelisi Helsingin suhmuroimia lakiesityksiä eduskunnan käsiteltäväksi ja jonka kautta pumpattaisiin rahaa, eduskunta ohittaen, kaupungistumiskehityksen vauhdittamiseen.

Ilmeisesti Guggenheimin kohtalo kirvelee vieläkin niin pahasti, että vastaavan toistuminen halutaan estää omalla ministeriöllä.

En tiedä, ketä tulevaksi kaupungistamisministeriksi on kaavailtu, mutta halukkaita on kokoomuksella ja vihreillä varmasti jonoksi asti. Vapaavuori kun ei tehtävään keisarinhommiltaan ehdi.

Avokadona ciabattan päälle Helsingin kaupunginhallitus vaatii valtiolta vielä satojen miljoonien rahoitusta pähkähulluihin ja ideologisesti suunniteltuihin ratahankkeisiin, joiden avulla voidaan entisestään vaikeuttaa yksityisautoilijan elämää.

Ilmeisesti yksi Länsimetron kaltainen farssi ei Helsingille riitä, vaan nyt se haluaa vielä toisen ja kolmannen. Tämäkin lasku on tarkoitus maksattaa muun Suomen veronmaksajilla.

Suomi tarvitsee tietysti omaa pääkaupunkiaan, mutta joku raja se on röyhkeydelläkin. Helsingin kuntavero on kaksi prosenttia pienempi kuin muualla keskimäärin, erilaiset valtion tulonsiirrot alueelle ovat mittavat ja kaupunki hyötyy sinne sijoitetuista valtion työpaikoista sekä pääkonttoreista valtavasti. Eikö tämä jo riitä teille? Kelmit.

Helsingin johdolle täytyykin kai alkaa lopulta puhumaan sellaista kieltä, mitä se ymmärtää. Koska Helsingin kaupungintalolla ei välttämättä tajuta mitä ”ei tipu sano akka ku sonnia lypsi” tarkoittaa, niin on sanottava vain että ”joo, nou täänks!”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsingin pormestari Vapaavuori: "Vaaleja tulee ja menee–maaseudun ja kaupunkien yhteiselo jatkuu"

Kansallismuseon laajennuksesta toista sataa ehdotusta

Maakuntien on pantava hanttiin