Vieraskolumnit

Maa oli autio ja tyhjä

Kirsi Haapamatti
Vieraskolumnit 11.02.2019

Maaseutu autioituu. Tätähän on hoettu jo pitkään. Niin autioituukin, ainakin kun kyse on maaseutumaisemasta. Pian täällä ei ole mitään nähtävää.

Peltoladot katoavat maalaismaisemasta silmissä. Yhden päivän aikana häviää metsäsaareke jos toinenkin. Kaksi tuntia pärinää, ja ojanvarsien pajut ja lepät on parturoitu maan tasalle. Avo-ojien katoamiseen ei siihenkään montaa päivää mene. Vielä kun sähköyhtiöt piilottavat linjat maan alle, on maisema kuin preerialla. Satunnainen paalimuovin riekale lentää voimistuvan tuulen mukana minkään estämättä horisonttiin.

”Ei silimä pökkää” on eteläpohjalainen lausahdus laajaa peltoaukeaa ihastellessa. Kaiken vaihtelun ja pienipiirteisyyden hävittämisessä ollaan kuitenkin menemässä liian pitkälle. Eikä se ole maanviljelijän syy.

Niin kauan kuin maataloustuista rokotetaan pellolla sijaitsevien suurten kivien, latojen ja saarekkeiden vuoksi, jatkuu maiseman autioittaminen. Pois vaan kaikki, mikä pienentää tukipinta-alaa.

Miksi sitten näitä mainittuja maatalousbyrokraattien vihaamia ja suurten koneiden vauhtia hidastavia asioita pitäisi säilyttää? Vainko eteläsuomalaisten maalaisromanttisten ajatusten vuoksi? Hehän niitä entisaikain heinälatoja kaipaavat. Ottakaamme esimerkiksi tosiaankin nuo ladot. On totta, ettei niitä enää heinän varastointiin oikein tarvita. Tärkeitä ne silti ovat. Peltoladot tarjoavat suojan ja elinympäristön monille eläimille. Lisäksi ne myös osa maaseudun kulttuurihistoriaa, jota ainakin jotkut vielä arvostavat. Peltojen piennarkasvillisuus puolestaan on elinympäristönä monille pölyttäjähyönteisille. Myös peltojen linnusto elpyisi. Esimerkiksi peltopyy kaipaa monipuolista peltoluontoa: luonnonkasvillisuuden saarekkeita, puita ja pensaita ja avo-ojia.

Tehokkuuden vaatimukseenkin nämä katseenpysäyttäjät voivat vastata. Esimerkiksi nyt peltojen reunamilta ahkerasti raivattava leppä on hyvä typensitoja ja karikkeen antaja viljapelloille. Samalla piennarpuusto puhdistaa peltojen valumavesiä. Ehkä ainakin jotakin voisi jättää pystyyn?

Maatalousmaiseman pienipiirteisyyden, monipuolisuuden ja myös latojen säilyttämiseen pitäisi ohjata kansallisia tukia. Ettei silimä pökkää kohta vain peltoja kehystäviin muovipaaleihin. Linnuthan niillä jo istuskelevat, kun muutakaan paikkaa ei ole. Eläinten aitaukset ja niillä laiduntavat eläimetkin ovat jo nähtävyys.

Voisiko monipuolisen ja mielenkiintoisen maaseutumaiseman myös brändätä? Niin, että mielikuvat ja tosiasiat myös kohtaisivat. Voisiko näin saada tuotteista paremman hinnan ja maanviljelijän ammatin arvostusta nostettua?

Kirjoitaja Kirsi Haapamatti on pienviljelijä ja vapaa toimittaja-tietokirjailija

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT