Vieraskolumnit

Pieniä rukouksia

Kristinuskon kirjoituksissa rukousta kuvataankin usein hapuilevaksi ja Jumalan poissaoloa ihmetellään.

Elämme paastonaikaa. Niin kutsutusta tuhkakeskiviikosta pääsiäiseen ulottuvalla ajanjaksolla on uskonnollinen lähtökohta ja perusta: valmistautuminen Kristuksen ylösnousemusjuhlaan. Paastonajan parasta hengellistä harjoitusta ovat hiljentyminen ja itsensä tutkiskelu.

Pitenevien päivien kevät on hyvä hetki henkiselle harjoitukselle pääsiäisestä piittaamattoman maallistuneenkin maailmassa. Kuka vain voi hiljentyä harjoitukseen uskonnollisella virityksellä tai ilman. Mutta mikä erottaa hengellisen henkisestä?

”Rukous on puhetta jollekin, joka ei ole paikalla”, näin hahmottelee rukouksen määritelmää laululyyrikko Samuli Putro hiljattain julkaistun levynsä ”Pienet rukoukset” tiimoilta tehdyssä haastattelussa. Määrittely on osuva.

Putron lähtökohta ei ole uskonnollinen – hän vertaa rukousta laulun kirjoittamiseen. Kirjoitusprosessia helpottaakseen hän kertoo kuvittelevansa puhekumppanikseen jonkun toisen ihmisen. Uskonnollisen rukouksesta tekee sen kohdistuminen ihmisen sijasta Jumalaan.

Kristinuskon perinteessä Jumala on määritelty näennäisen selkeästi. Jumalan uskotaan olevan dynaaminen ja läsnä oleva. Silti uskovan rukouksen kohde voi tuntua etäiseltä, vain aavistuksen omaiselta muistolta uskonnollisessa kokemuksessa saavutetusta yhteydestä.

Kristinuskon kirjoituksissa rukousta kuvataankin usein hapuilevaksi ja Jumalan poissaoloa ihmetellään. Perinteen keskeisessä rukouksessa Jumalaa kehotetaan kääntämään kasvonsa, jotta hän voisi antaa rauhan. Kristitty on levoton kuin isäntäänsä odottava koira, kunnes rukous rauhoittaa.

Rukouksen omaista rauhaa etsitään myös mietiskelyn ja meditaation menetelmillä, jotka yhdistetään usein Kaukoidän uskontoihin. Länsimaisella terapiakentällä ne on paketoitu tietoisen läsnäolon laatikkoon. Myös kristinuskon perinteessä näillä menetelmillä on ollut vahva sija, joka on viime vuosina vahvistunut myös sen suomenluterilaisessa muodossa.

Autonomista hermostoa rauhoittavan syvän hengityksen ja tietoisen itsensä tutkiskelun yhdistelmässä on universaalia viisautta, joka ei tunne aaterajoja.

Hengellinen harjoitus sukeltaa sykäyksen syvemmälle – sen avulla etsitään yhteyttä kaiken läpäisevän rakkauden syntysijoille.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nais- vai miespappi? Vai ihan vain pappi?

Hengähdyspaikka: Uskosta hyötyä?

Hengähdyspaikka: Armo yllättää