Vieraskolumnit

Hengähdyspaikka: Onko maailma juurikaan muuttunut orjakaupan ajoista?

Anni Takko: Toisen ihmisen todellisuus voi olla kaukana omastani, mutta se on silti yhtä tärkeä.

Länsi-Afrikassa olen yllättävän usein joutunut valkoihoisena ottamaan kantaa orjakauppaan tai afrikkalaisten huonoon kohteluun Euroopassa. Usein aiheet on tuotu keskusteluun melko syyttävään sävyyn.

Aluksi, myönnän, ihokarvani nousivat usein pystyyn näistä keskusteluista ja ensiajatukseni oli, että enhän minä, vaan ne muut... Miksi näistä asioista puhutaan minulle?

Olisi tietysti hyvä kirjoittaa nykypäivän orjuudesta, joka esimerkiksi Mauritaniassa on yleistä. Tai nykypäivän ihmiskaupasta, jota meidän länsimaiset kulutustottumuksetkin ylläpitävät. Karmaisevia epäkohtia maailmassamme. Arvioiden mukaan orjuudessa eläviä ihmisiä on enemmän kuin koskaan ennen.

Joskus tuntuu, ettei tavallinen kuluttaja pysty tekemään juuri mitään ihmiskaupan estämiseksi, mutta kyllä pystyy, esimerkiksi kiinnittämällä huomiota siihen, millaisissa olosuhteissa tuotetut vaatteet ostaa.

Mutta palaan kuitenkin niihin keskusteluihin. Uskon, että monen syyttävän sävyn takana on kuulluksi tulemisen tarve. Ensimmäinen tärkeä askel onkin kuunnella. Toinen askel on hyväksyä. Toisen ihmisen todellisuus voi olla kaukana omastani, mutta se on silti yhtä tärkeä. Muutosta ei tapahdu ennen tämän hetken hyväksymistä.

On yllättävää, miten vähän Euroopassa puhutaan esimerkiksi Ranskan nykyisestä vaikutuksesta entisissä siirtomaissaan. Ranskalla on näppinsä pelissä aika monessakin asiassa esimerkiksi Senegalin politiikassa sekä maan luonnonvarojen hyödyntämisessä.

Onko maailma juurikaan muuttunut orjakaupan ajoista? Ovatko orjuus ja hyväksikäyttö vain siirtyneet kulissien taakse?

Historiasta pitää voida puhua. Pitää saada sanoa ja tulla kuulluksi. Ja sitten, mittakaavaa voidaan pienentää jokaisen omaan henkilökohtaiseen kasvamiseen, joka alkaa hyväksymisestä. Itsessäni on asioita, joista en ole ylpeä, mutta hyväksymällä vaikeat kohtani voin yrittää saada niihin muutosta.

Ehkäpä olisi aloittaa zen-asenteella: hyväksyn tämän eteeni tulleen asian... Mutta hei, en päästäkään siitä irti, vaan kuuntelen ja yritän ymmärtää ja haen muutosta!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pitäisikö uskon olla yksityisasia?

Jaettu hyvä

Hengähdyspaikka: Muistini jäljillä