Vieraskolumnit

Hengähdyspaikka: Armo yllättää

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja lähetystyöntekijä Anni Takko.

Seison liikenneruuhkassa. Yritän päästä edessä olevaan liikenneympyrään, mutta ympyrässä on jumittuneena rekkoja ja henkilöautoja, eikä kukaan näytä liikkuvan minnekään. Huokaisen ja yritän ajatella, ettei ole kiirettä. Molemmille puolilleni muodostuu autojonoja, kukaan ei pääse etenemään.

Paitsi ne, pääasiassa taksit, jotka lähtevät ajamaan vastaantulevien kaistalle päästäkseen liikenneympyrän ohi. Nytkin muutama uhkarohkea tekee niin. Itse olen jumissa keskellä.

Kuluu 15 minuuttia. Kuluu melkein toiset 15 minuuttia. En ole liikkunut senttiäkään. Huomaan sivultani muutaman odottamaan kyllästyneen lähtevän ajamaan vastavirtaan. Minulle muodostuu pieni rako. Tilaisuus. Käännän rattia 360 astetta, painan kaasua ja lähden.

Liikenneympyrästä oikealta tulee bussi ja edessäni oleva auto kosauttaa sen kylkeen. Säikähdän, mutta huomaan yhä raon. Pääsen jatkamaan matkaa, kunhan nousen ympyrän keskelle. Antaa mennä, en voi enää perääntyäkään.

Toinen bussi jälleen tukkii matkani oikealta. Pysähdyn neuvottomana. Olen niin väärässä paikassa kuin olla voin. Väärään suuntaan, osittain katukiveyksellä, bussin tukkimana. Epätoivo valtaa mielen. Ärsyttää ja nolottaa!

Bussin taakse ehtii muodostua kaksi autojonoa. Taaempana jonossa oleva auto huomaa minut keskellä koko kaameaa sekamelskaa. Hän alkaa viittilöidä: mahdut kyllä, jos minä pääsen tästä peruuttamaan. Kokeillaan.

Kuljettaja peruuttaa, ja toinenkin, lähempänä minua oleva auto huomaa saman. Hän ei tosin mahdu enää peruuttamaan, mutta tila riittää. Lähdenkö? Uskallanko? En näe bussin taakse ollenkaan. Rako on kuitenkin taas edessäni.

Menen, kiitän vuolaasti kaikin käsimerkein tilaa tehnyttä autoa ja pääsen kuin pääsenkin.

Väistämättä mieleen hiipivät sanat ansaitsematon rakkaus minun osakseni. Armo. En ollut toiminut kovin viisaasti, olin epätoivoinen ja häpeissänikin. Silti minuun katsottiin hyväksyvästi: ”Ei haittaa, neuvon sinulle uuden tien.”

Vaikka teen virheitä, vaikka en aina onnistu, kelpaan silti. Tai juuri siksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nais- vai miespappi? Vai ihan vain pappi?

Hengähdyspaikka: Uskosta hyötyä?

Otkes: Kokemattomalla kuljettajalla pitkäaikaissairaus – Kuopion bussiturmaan johtivat monet syyt