Vieraskolumnit

Vuosisadan kärkihanke

Riippumatta kokoonpanosta Suomen seuraavan hallituksen on syytä ottaa vakavasti asiat, joiden perustavaa laatua olevaa merkitystä ei tähän saakka vielä yksikään hallitus missään valtiossa ole politiikassaan riittävästi tunnistanut. Maailman luonnon tila heikkenee ennennäkemätöntä vauhtia.

Alkuviikosta Pariisissa julkistettu ensimmäinen maailmanlaajuinen ja kattava luontoraportti, arvio luonnon tilasta ja sen köyhtymisestä, on välttämätöntä luettavaa jokaiselle päättäjälle. Kyseessä ei ole vain uhka joillekin uhanalaisille kasveille ja koppiaisille, vaarassa ovat kaikki lajit, myös ihminen.

Raportin on laatinut YK:n alla toimiva hallitustenvälinen luontopaneeli IBPES, lähes 500 eri maiden tutkijaa. Aivan samoin kuin hetki sitten ilmastopaneeli IPCC, myös luontopaneeli latelee madonluvut nykymenolle. Nyt on laadittu myös selviä elonjäämisohjeita maailman maille. Painavaa aineistoa minkä tahansa maan hallitusneuvotteluihin.

Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja, professori Janne Kotiaho arvioi, että asiat, jotka nyt nostetaan esille luonnon heikosta tilasta ja sen uhasta ihmisille eivät ole uusia.

Eivät olekaan. Toiveissa on, että nyt nämä kuitenkin tulevat historiallisen raportin muodossa selkeästi esille eri maissa, kansainvälisesti.

Vuoteen 2050 mennessä kolmannes maapallon luonnosta on laaditun arvion mukaan vaarassa tuhoutua. Minä ja muutkin realistisen vihreyden kannattajat joudumme nyt toviksi heittämään kestävän elämäntavan arkiviisauksien vatuloinnin sikseen ja kohtaamaan tieteellisesti osoitetut faktat.

Hyvä puoli on, että aivan kuten kaikkien huulilla olevaan ilmastonmuutokseen, myös luonnon tuhoutumiseen osataan järisyttävien ja perusteltujen uhkakuvien lisäksi esittää myös ratkaisuja. Muutos tapahtuu joka tapauksessa.

Nykyisenkaltaiset ylikulutukseen pohjaavat yhteiskunnat tulevat häviämään, hallitusti tai rajulla rytinällä, se lienee varmaa. Tutkijat ovat arvioineet jo useaan otteeseen, että hoitamattomina sekä ilmaston lämpeneminen että luonnon kiihtyvä köyhtyminen tulevat muuttamaan maapallon elämän peruuttamattomalla ja erittäin kalliiksi tulevalla tavalla.

Toisin kuin Pariisin ilmastosopimus, nyt laaditut ohjeet luonnon monimuotoisuuden pelastamisesta eivät vielä sido ketään mihinkään. Niihin on kuitenkin ladattu paljon toiveita. Uutiset ja reaktiot ympäri maailmaa myös kertovat siitä, että ihmiset ovat valmiimpia suurempiin muutoksiin kuin mihin poliitikot uskaltavat ohjata.

Suomessakin sekä kansalaiset, että osa etujärjestöistä, yrityksistä ja teollisuudesta on muuttamassa tai jo muuttanut suhtautumistaan puhuttaessa ekologisemman ja kestävämmän yhteiskunnan rakentamisesta. Historia on meillä ja maailmanlaajuisesti osoittanut, että korkeatasoinen ympäristöpolitiikka on myös talouden ja elinkeinoelämän kannalta hyväksi yhteiskunnalle.

Tilanne on äärimmäisen vakava, tarvitaan systeemitason muutoksia. Ainoa elinympäristömme ja kaiken elinkeinoelämän perusta on uhattuna. Samaan aikaan Suomessa on lähimenneisyydessä heikennetty ympäristöhallintoa, valvontaa ja lainsäädäntöä.

On liian yleistä, että vallankäyttäjien puheissa toistuvasti unohdetaan mainita, että ilmastovaikutusten ohella päätösten ja hankkeiden vaikutukset luonnon tilaan on välttämätöntä ottaa huomioon.

Luontoarvojen vähättely ja luonnonsuojelun merkitykselle irvailu on suora osoitus ylimielisestä ja ahneesta arvomaailmasta. Kaikkea tätä on mahdotonta ymmärtää. Eikö suunnan tulisi seuraavassa hallitusohjelmassa olla aivan päinvastainen?

Kirjoittaja on vihreiden varapuheenjohtaja.

Ihmiset ovat valmiimpia suurempiin muutoksiin kuin mihin poliitikot uskaltavat ohjata.

Hanna Halmeenpää: Ihmiset ovat valmiimpia suurempiin muutoksiin kuin mihin poliitikot uskaltavat ohjata.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vaalipörinää

Sutta ja säädöksiä

Puusta pitkään