Vieraskolumnit

Ruoka on ratkaisu

Ruokakeskustelussa, kuten monessa muussakin, sorrutaan helposti osaoptimointiin ja osatotuuksiin. Kaikki maailman ongelmat tuntuvat ratkeavan hyvin yksinkertaisilla konsteilla.

Ruokavalioiden äärimmäisyys on ehkä hätähuuto huoleen. Ahdistuminen, pelottelu ja uhkailu ovat hyviä painostuskeinoja tai identiteetin rakennuspalikoita, mutta ne eivät taida ratkaista kokonaisuutta.

Suurten ongelmien ratkaisuun on koottu monenlaisia ryhmiä ja tuotettu useita politiikkasuosituksia.

YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet (SDG) toimivat hyvänä ohjeena kaikille. Samoin maapallon keskilämpötilan nousun rajoittamiseen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävä Pariisin sopimus. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi vaaditaan toimia kaikilta mailta ja kaikilta toimialoilta.

Ilmastonmuutoksen, kestävän kehityksen ja ruokaketjun välillä on tiivis linkki.

Maailma huutaa edelleen ruokaa: FAO:n tilastojen mukaan 11 prosenttia maailman ihmisistä on aliravittuja.

Ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvien ongelmien ratkaisussa pitää kiinnittää huomiota myös ruuan riittävyyteen ja ravitsemukseen.

Väestö kasvaa vauhdilla erityisesti niissä maissa, joissa on suuri kuilu tuotetun ruuan ja väestön tarvitseman ruuan välillä. Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa on suurin väestön kasvu ja suurin ruuantuotantokuilu.

Niin sanotun Milanon ryhmän mukaan ruokajärjestelmän on muututtava.

On saavutettava yhtä aikaa peräti neljä tavoitetta: kaikille ihmisille mahdollisuus hyvään ravitsemukseen ja terveyteen, ekosysteemien elvyttäminen ja suojeleminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä viljelijöiden ja ruuan jalostajien elinkeinojen resilienssin vahvistaminen.

Tavoitteet pitää myös viedä toteutukseen paikallisella tasolla. Ei siis voida olettaa, että yksi tavoite on mahdollinen ilman toista.

On samaan aikaan huolehdittava siitä, että ruokaketjun toimijoilla on mahdollisuus tulla toimeen elinkeinollaan, tuotettu ruoka on terveellistä ja turvallista ja viljely- ja prosessointitoimet ovat ympäristön ja ilmaston kannalta kestäviä. Pelkkä osaoptimointi olisi haitallista.

Ongelmana on vain se, että ratkaisut eivät ole helppoja ja yksinkertaisia.

Nykyinen ruokajärjestelmä perustuu vahvasti siihen, että ruoka on mahdollisimman halpaa.

Ruuan saatavuus kaikille on tärkeä tavoite, mutta onko halpuus ainoa keino saavuttaa se? Ainakin silloin tingitään helposti turvallisuudesta, terveellisyydestä tai ympäristöystävällisyydestä.

Maatalouden ja ruuan jalostussektorin resilienssi tarkoittaa sitä, että ala pystyy houkuttelemaan uusia sukupolvia ja pystyy selviytymään myös kriisiajoista. Ainakin viljelijäsektorilla resilienssi on nyt erittäin huonolla tolalla, joka puolella maailmaa.

Siksi ruokajärjestelmää ei pidä lähteä mylläämään ilman viljelijöiden roolin huomioimista.

Myös ympäristö- ja ilmastoasiat on otettava huomioon, koska maatalous joka tapauksessa toimii tiiviissä yhteydessä luonnon kanssa. Ruoka on tärkeä paitsi riittävän kalorimäärän myös tasapainoisen ravitsemuksen kannalta.

Kaiken tämän keskellä ovat siis ruuantuottaja ja ruoka.

Muutokset eivät tapahdu syyllistämällä tai uhriutumalla. Myös meidän ruuantuottajien on oltava valmiita tekemään asioita uudella tavalla. Ja tiedän, että olemme. Se näkyy vaikkapa MTK:n keräämissä ympäristötarinoissa.

Korostan myös tutkimuksen merkitystä: höpötoimenpiteet imagon pönkittämiseksi eivät auta ketään. Tarvitaan tutkimusta siitä, mitkä ovat tehokkaita ja järkeviä toimenpiteitä. Erilaiset olosuhteet ja teknologia aiheuttavat sen, että samat keinot eivät välttämättä toimi kaikkialla.

Ruuan saatavuus kaikille on tärkeä tavoite, mutta onko halpuus ainoa keino saavuttaa se?

Kati Partanen: Ruuan saatavuus kaikille on tärkeä tavoite, mutta onko halpuus ainoa keino saavuttaa se?

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kirstunvartija

Hallitusohjelma antaa Lepälle vahvan selkänojan parantaa viljelijän asemaa: "Vaatimukset ovat kovat"

Tieto on valtaa kaupassakin