Vieraskolumnit

Ilmasto muuttuu, me emme?

Ihminen omaksuu uusia tapoja hitaasti, vaikka ilmastokatastrofi vaatii nopeita toimia.

Ihmiset ovat asuneet Suomen alueella jääkauden loppumisesta alkaen, rapiat 10 000 vuotta. Arkeologina olen selvittänyt meidän sopeutumistamme tänne pohjoiseen erityisesti elinkeinojen muutoksen näkökulmasta.

Tuhansien vuosien aikana ilmasto ja ihmisen elinympäristö ovat vaihdelleet vetäytyvän jäätikön reunan tundrasta kivi­kauden lämpökauden lehtimetsiin, jolloin pähkinäpensaita kasvoi Oulussa saakka. Hitaan vaihtelun lisäksi ilmasto on heilahdellut äkillisesti, kuten 500-luvulla suurten tulivuortenpurkausten yhteydessä.

Muutoksen mahdollisuuksia esihistoriallisille ihmisille ovat tuoneet tänne levinneet tai levitetyt uudet eliölajit ja maailman aikanaan mullistanut innovaatio, maanviljely.

Elinkeinon sopeutumista on arkeologin silmin katsottuna kahdenlaista.

Suuret, elinkeinorakenteen perusteita ravistelevat muutokset tapahtuvat hitaasti, asteittain ja varovaisesti, useiden suku­polvien kuluessa. Karjanhoitoa ja viljanviljelyä harjoitettiin tuhansia vuosia metsästyksen ja kalastuksen sivuelinkeinona, kunnes menetelmät, kasvit ja eläimet olivat riittävästi sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin ja ihmiset saattoivat luottaa pääasiallisen toimeentulonsa maatalouden varaan.

Toisaalta äkilliset katastrofit, ilmastolliset tai muunlaiset, ovat vaatineet nopeita ja notkeita ratkaisuja hengissä pysymisen varmistamiseksi.

Kulttuuri on keskeinen tekijä ihmiselämän muutoksessa ja muutosvastarinnassa: se, minkä olemme omaksuneet osana arkemme normaaliutta ja osaksi omaa identiteettiämme. Tämä näkyy arkeologisessa aineistossa uusille asuinpaikoille siirtyvien ihmisten haluna pitää edes osittain kiinni tutusta elinkeinosta, vaikka se soveltuisi heikosti uuteen asuinympäristöön.

Ja kärjistäen, samaa kaavaa toistavat suomalaiset pakatessaan tutun ruisleivän ja kahvin mukaan ulkomaanmatkalle. Alkaako kuulostaa tutulta?

Moni kokee, että ilmaston- ja ympäristönmuutos vaatisi suurta muutosta ruokavaliossa, mutta askeleet syömään sirkkoja tai kasvisruokaa ovat hitaita, asteittaisia ja varovaisia.

Ihmiskunnan haasteena ei ole pelkästään ilmastonmuutoksen tutkimus ja tiedon lisääminen, vaan myös ikiaikaisen kulttuurisen hitaan sopeutumisen voittaminen.

Eivät ihmiset pahuuttaan muutosta vastusta, se vain taitaa olla sisäänrakennettu ominaisuus. Muutostahti elämässämme on kovempaa kuin koskaan historiassa, mutta riittääkö sekään? Pystymmekö siirtymään äkillisen katastrofin malliin jo ennen varsinaista katastrofia?

Kirjoittaja on arkeologi ja Luonnonvarakeskuksen akatemiatutkija.

Muutostahti elämässämme on kovempaa kuin koskaan historiassa.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Riski sairastua piilee geeneissä

Ilmatieteen laitoksen Juhani Damski: "Kaikki riippuu säästä – rakentamisessakin"

Luomumaito myy mutta osin väärin perustein – paremmat vaihtoehdot ovat tulossa