Vieraskolumnit

Hengähdyspaikka: Rauhoittava mökä

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja lähetystyöntekijä Anni Takko.

Kävelin lähipubin ohi ja ennen kuin ehdin ajatella asiaa tarkemmin, huomasin pitäväni pubista kantautuvasta mökästä. En ehkä varsinaisesti humalaisten huutelusta, mutta meteli sai tuntemaan olon kotoisaksi. Mietin sitten, olenko näin vieraantunut suomalaisten rakastamasta asiasta – hiljaisuudesta – kun mieleni olisi tehnyt vilkuttaa pubissa istujille ja peukuttaa: jatkakaa samaan malliin!

Suomessa on todella hiljaista. Ei tarvitse mennä syvälle metsään löytääkseen hiljaisuuden, vaan useimmiten riittää vaikkapa kaupungin puisto tai pieni takapiha. Se on uskomatonta. Hiljaisuudessa mieli lepää ja voi myös rauhoittua.

Onkin erikoinen tunne huomata kaipaavansa jonkinsorttista melua ympärilleen. Sellaista elämänmelua, kuten keskustelua, lasten ääniä, koirien haukuntaa, musiikkia ja niin edelleen.

Hiljaisuudessa tuntuu olevan suorastaan jotakin epäilyttävää. Varsinkin keskellä ihmisiä, kuten ruokakaupassa tai perinteisesti tietysti bussissa, tuntuu hiljaisuus oudolta.

Hiljaisuutta onkin tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta silti ihmiset vaikuttavat kokevan, että siitä on pula. Hiljaisuuden puute liittyykin tällöin ehkä enemmän omaan sisäiseen hiljaisuuteen, jonka saavuttamiseen ei välttämättä tarvita täydellistä ympäristön hiljaisuutta. Joku voi löytää oman hiljaisuutensa tutunoloisesta melusta tai hälystä.

Hiljaisuudenkokemus voi olla myös harmoniaa ympäröivän luonnon, itsen ja muiden ihmisten välillä.

En aio suunnata pubin viereen sisäistä hiljaisuutta etsimään. Mutta huomaan tuntevani oloni kotoisaksi myös tietynlaisessa mökässä. Silloin saa itsekin pitää vähän ääntä leimautumatta rauhanrikkojaksi. Äänet kuuluvat elämään, eikä kenenkään rauha rikkoudu normaaleista äänistä. Lopultahan ilman hiljaisuutta melulla ei ole sijaa, ja päinvastoin. Melu ja häly kumpuavat hiljaisuudesta.

Oikeastaan hiljaisuus on paitsi harmoniaa, myös taitoa olla aidosti läsnä, itselleen ja muille. Tässäpä haastetta meille suomalaisille, joita pidetään aktiivisesti hiljaisena kansana! Meillä lienee hyvät edellytykset harjoittaa tätä taitoa entisestään.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hengähdyspaikka: Kuopus ihasteli haltioituneena pajukkoa – ja siitä asenteesta voisi ottaa oppia

Keskustelun kipukohta

Hengähdyspaikka: Sateinen sää ei pilaa juhannusta