Vieraskolumnit

Hengähdyspaikka: Uusvanhalle tielle

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja lähetystyöntekijä Anni Takko.

Taas kerran mieleeni on noussut Maiju Lehmijoki-Gardnerin kuvaus 1300-luvun ”uudesta hengellisyydestä”. Erinomaisessa länsimaisen mystiikan historiassaan hän kertoo, kuinka etenkin Tuomas Kempiläisen kirja Kristuksen seuraamisesta johdatti yksinkertaiseen ja Kristus-keskeiseen hengellisyyteen.

Tällä via modernalla, uudella tiellä, harjoitettiin vapaata sisäistä mietiskelyä, joka oli mahdollista tavallisessa arjessa. Liturgista ja opillista hengellisyyttä taas nimitettiin via antiquaksi, vanhaksi tieksi tai elämäntavaksi.

Alkukesällä osallistuin Pyhän Olavin merireitin avaukseen. Suomessa on jo Jaakon, Henrikin ja Olavin pyhiinvaellusreitit. Uusi innostus vaeltamiseen saa miettimään, millainen hengellinen tie tässä aukeneekaan.

Moni kulkija viittaa johonkin ekologiseen ulottu­vuuteen. Kävelijän suunta on yksinkertaisuus, olennaisuus ja aitous. Hän on myös paluutiellä aiempien sukupolvien perintöön, yleensä ennemminkin vaistonvaraisesti kuin tietoisesti.

Kun vaisto tunnistaa ja tunnustaa, että tuo perintö on kauttaaltaan kristillisen uskon läpäisemä, se osuu oikeaan. Pyhiinvaeltaja ei kierrä kirkkoja, vaan aistii niiden seinistä vuosisataisten rukousten tuoksun ja siunausten hehkun.

Pyhiinvaellukset ovat osa via postmodernaa, nykyaikaisuuden jälkeistä elämäntapaa. Tähän jos mihin sopii se postmodernin luonnehdinta, että siinä mikä tahansa taivutetaan koskettamaan mitä tahansa. Niin itseä, ihmissuhteita kuin ympäristöäkin kuluttava hälyinen elämä saa kosketuksen hiljaisempaan ja hillitympään elämänmuotoon.

Se, mitä etsii, ei lopultakaan aina löydä sanoja. Se, mitä kaipaa, tulee ilmi siinä, että itse kulkee, aivan ruumiillisesti kävelee, on liikkeessä kohti päämäärää. Kristittyjä nimitettiinkin aluksi ”sen tien kulkijoiksi”.

Postmodernin ihmisen on sanottu olevan nomadi, vaelteleva paimentolainen. Näyttää kuitenkin siltä, että hänestä on sukeutumassa pyhiinvaeltaja, joka hakee elämäänsä mieltä ja merkitystä. Ja joka siksi hakeutuu niille teille, jotka ennenkin veivät perille.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Unohdetut ihmiset ja heidän elinympäristönsä heräävät eloon, ikuisuus palaa

Moderni yhteiskunta teki selvää yhteisistä aterioista, mutta nyt palataan saman pöydän ääreen

Hengähdyspaikka: Venäjällä kasvatetaan ruokaa, Suomessa keskitytään kauniisiin puutarhaistutuksiin