Vieraskolumnit

Alueellistamista ajassa

Silmiini osui mielenkiintoinen, mutta ei yllättävä tieto (HS 30.8.2019), että vajaa 40 prosenttia helsinkiläisistä on syntyperäisiä. Tilastoja on koottu 1800-luvulta lähtien, ja kootun tiedon mukaan syntyperäiset ovat aina olleet vähemmistönä.

Itähelsinkiläinen Vartioharju on näiden tilastojen kärjessä. 36 prosenttia Vartioharjun aikuisista asukkaista on Helsingissä syntyneitä. Tapaninvainio ja Länsi-Pakila tulevat heti kannoilla.

Pääkaupunki kasvaa maahanmuuton ja maan sisäisen muuttoliikkeen ansiosta. Syntyvyys on historiallisen alhainen. HS:n jutussa puhutaankin "maakuntien kaupungista".

Pääkaupungin ja maakuntien suhde on leimannut voimallisesti viime aikojen yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua. Makusote-uudistus kärjistyi viime vaalikaudella pitkälti juuri tältä pohjalta. Olihan siinä kädenväännössä pormestari Jan Vapaavuorella ja pääministeripuolue keskustalla omat "ansionsa".

Professori Antti Eskola julkisti lähes 60 vuotta sitten tutkimuksensa "Maalaiset ja kaupunkilaiset". Tutkimus valotti yhteiskuntamme silloista perusristiriitaa, joka heijastui monella tavalla myös maan politiikkaan. Yllättävän pitkään tuo vastakkainasettelu on jyllännyt.

Vastakkainasettelu ponnahtaa pintaa vieläkin herkästi alueellistamisen ja yleensäkin alueellisten hankkeiden yhteydessä.

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa aluepolitiikkaa lähestytään uudella tavalla, joka mahdollistaa vanhojen aikansa eläneiden jakolinjojen hylkäämisen.

Hallitusohjelmassa tunnustetaan se, että erilaisia alueita varten tarvitaan erilaisia toimenpiteitä. Maa jaetaan metropolialueeseen, keskuskaupunkeihin, seutukaupunkeihin ja maaseutualueisiin. Tällaista realistista ajattelua tarvitaan silloin, kun halutaan kaikkien alueiden voimavarat ja vahvuudet yhteiseen käyttöön.

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni on ottanut alueellistamiseen uuden asennon. Hän asetti Kuhmon kaupunginjohtajan Tytti Määtän kartoittamaan paikkariippumattomia työtehtäviä elinkeinoministerin tontilla. Kysymys ei ole virastojen ja laitosten siirtämisestä, vaan työtehtävien hoitamisesta muuallakin kuin pääkaupungin virastoissa koko ajan kehittyvän uuden tekniikan keinoin.

Pääministeri Lipponen pyrki aikoinaan edistämään alueellistamista niissä tapauksissa, jolloin perustetaan uusia virastoja tai laitoksia. Kulmuni ottaa askeleen eteenpäin paikkariippumattomien tehtävien määrittelemisen kautta. Sellaisten työtehtävien määrä lisääntyy.

Kulmunin käynnistämä selvitystyö koskee elinkeinoministeriötä. Olisi perusteltua tarkastella samalla sihdillä koko valtionhallinto.

Monipaikkaisuus on ajan sana. Elämme, asumme, teemme töitä ja vietämme vapaa-aikaa monessa eri paikassa. Monelle vapaa- ajan paikasta on muodostunut työntekemisen tyyssija, jos ei ympärivuotisesti niin ainakin suurelta osalta. "Sekä että -suomalaisia" on yhä enemmän.

Pääkaupunkiseudulla asuvilla, joista iso osa on sinne muuttaneita, on lukuisa määrä erilaisia siteitä entisille kotiseuduilleen ympäri Suomea ja ulkomaillekin. Ja täällä maakunnissa elevillä on yhteyksiä pääkaupunkiseudulle ja kotiseutunsa ulkopuolelle myös töiden takia.

Alueiden vastakkainasettelulla ei ole sittenkään laajaa kannatusta. Win-win-ajattelu yhdistää. Se on vaan niin, että me suomalaiset tarvitsemme toisiamme, asuimmepa missä tahansa.

Seppo Kääriäinen on ministeri.

Pääkaupungin ja maakuntien suhde on leimannut voimallisesti viime aikojen yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Identiteettipolitiikkaa maidolla

Mitä sanoisit ­kaverille nyt?

Maanviljelijöitä ei saa ilmastosyyllistää