Vieraskolumnit

Keittiön kahtiajako – voit kuunnella kolumnin myös Hennin kertomana

Kokkaajat tunnistaa siitä, että heidän keittiössään ei juuri käytetä mittoja, vaan määrät arvioidaan sormin ja maistamalla. Luultavasti leipojille reseptien noudattaminen on tekemisen perusta, ja se tuottaa iloa. He noudattavat kemian lakeja.

Lupauduin leipomaan syntymäpäiväkakun, kun työkaveri täytti pyöreitä. Olin huonosti valmistautunut, ja leipominen meni sekoiluksi.

Tapaus oli muistutus muustakin kuin vajavaisista leivontataidoistani, nimittäin ruuanlaittomaailman syvästä kuilusta, jonka toisella puolella ovat kokkaajat ja toisella leipojat.

Kokkaajat tunnistaa siitä, että heidän keittiössään ei juuri käytetä mittoja, vaan määrät arvioidaan sormin ja maistamalla. Kokkaajien ilo on korkeimmillaan, kun monta kattilaa porisee, paistinpannulla sihahtaa ja leikkuulaudalla veitsi käy.

Se on tanssia, reagointia, improvisointia. Resepti antaa korkeintaan laveat raamit sille, mitä ollaan teossa, koska kokkaaminen antaa anteeksi. Aina voi yrittää korvata puuttuvia ainesosia jollain muulla tai peittää epäonnistumisia maustamalla.

Leipojien sielunelämä on minulle oudompaa, koska olen täysiverinen kokkaaja. Sen tiedän, että heidän tuotoksensa ovat joka kerta kuohkeita, meheviä, rapeita tai mitä ikinä niiden pitää ollakaan; juuri niin kuin leivontakirjojen kuvissa.

Jos taas kokkaaja leipoo, hänellä on aina jotain kommentoitavaa leivonnaisistaan: tästä tuli nyt vähän tällainen, koska...

Luulen, että leipojille reseptien noudattaminen on tekemisen perusta, ja se tuottaa iloa. He noudattavat kemian lakeja. Jos ohjeessa on huoneenlämpöistä voita, leipoja on ottanut sen hyvissä ajoin lämpenemään.

Kokkaaja taas olisi unohtanut ja yrittänyt sulattaa sitä pikapikaa ­mikrossa. Kaikkihan tiedämme, miten siinä käy.

Epäonnistumiset ovat opettaneet minut nöyräksi. Leipominen on kuitenkin jollain tavalla loputtoman kiehtovaa. Se on kuin kipeä hammas suussa: koko ajan sitä pitää kielellä kokeilla, vaikka sattuu.

Yksi kivuliaimpia kokemuksia oli jokunen vuosi sitten. Jouduin kaksintaisteluun kuivakakun kanssa.

Sain idean, että haluan kehittää kakun, jonka keskellä on mustaherukkaraita. Se ei ottanut onnistuakseen. Kerta toisensa jälkeen vedin kuivakakun ulos uunista jännittyneenä. Mutta ei, hilloke oli aina paiston aikana valahtanut vuoan pohjalle, vaikka miten muuttelin reseptiä.

En luovuttanut. Vihan voimalla tein kuivakakkuja keittiön tasot täyteen. Niitä muuten syötiinkin sitten seuraavat puoli vuotta.

Lopulta ratkaisin hulluuden partaalle vieneen ongelman. Salaisuus oli tietenkin kemiassa. Leivinjauhe piti jättää pois lähes tyystin. Noin, olkaapa hyvä. Siinä teille vinkki, jonka selvittämiseen minä kulutin hikeä, paketteja voita ja yhden viikonlopun elämästäni. Tapauksen jälkeen en koskenut kakkuvuokaan kuukausiin.

Silti suosittelen lämpimästi epämukavuusalueelle menemistä aina ­välillä. Kokkaajat, ottakaa mittasarja esiin ja tarttukaa taikinakulhoon. Ja leipojat, kokeilkaa kokatessanne edetä ilman reseptiä, aistien avulla. Se opettaa jos ei paremmaksi ruuanlaittajaksi, niin ainakin paljon itsestä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matti Ristisen unelma toteutui Kari Tapiosta kertovassa Olen suomalainen -elämäkerta­elokuvassa

Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Sänkipeltolaukkaa

Syyskuun Kantri ilmestyi!