Kylmä syksy tulossa - Vieraskolumni - Maaseudun Tulevaisuus
Vieraskolumnit

Kylmä syksy tulossa

Viime viikolla eduskunnan suuressa salissa keskusteltiin hallituksen esityksestä, etenkin keskituloisia rokottavasta, ensi vuoden budjetiksi. Varsinaiset keskustelut käydään syksyn mittaan, kun asiat tulevat päätettäviksi suureen saliin. Nyt vasta lämmiteltiin, sillä kylmä tuli, kun esityksiä luki.

Sain kuulla olevani perussuomalaisena itsekäs, kun en mukisematta niele hallituksen kaavailemaan polttoaineveron nostoa. Eihän se nousu tule olemaan kuin noin 6,5 senttiä litralta! Kuinka kehtaan valittaa, kun samalla voidaan lisätä esimerkiksi kehitysyhteistyövaroja ja näin kantaa vastuuta?

Noh, menköön siihen samaan itsekkyyden piikkiin kuin sekin, että syön kotimaista punaista lihaa ja lämmitän rintamamiestaloni takan oikeilla polttopuilla. Joskus uhmaan kohtaloani myös sytyttämällä takan polttopuiden alta.

Edellisen hallituskauden alussa todettiin valtion talouden olevan suoraan sanottuna kuralla. Indeksijäädytyksiä ynnä muita ikäviä päätöksiä oli pakko tehdä, jotta talouskehityksen suunta saataisiin korjattua. Ja hienovarainen liike oikeaan suuntaan saatiin aikaiseksi, mutta ei se vahvistanut valtion kassaa, kun kansainvälinen hiipuminen kolkuttaa jo ovella.

Kun kotitaloudessa rahat ovat tiukoilla, ensitöiksi karsitaan kaikki ylimääräiset menot ja mietitään kuumeisesti keinoja, millä tuloja saisi lisää. Silloin ei aloiteta golfin peluuta tai jotain muuta pitkäkestoista, jatkuvasti varoja vievää harrastusta eikä myöskään lahjoiteta osaa tuloista vastikkeettomasti ulos.

Hallituksen budjettiesitys on itse asiassa melkoisen poukkoileva. Myydään omaisuutta miljardilla, otetaan lainaa pari miljardia, nostetaan veroja tuolta ja lisätään kustannuksia tänne. Budjettiesityksessä näkyy se, että hallituspuolueita on miltei perinteisen ”sikspäkin” verran.

Suurena ilmastonmuutoksen estäjänä hallitus leikkaa parafiinisen dieselin yritystuen. Aikanaan todettiin parafiinisen dieselin olevan lähipäästöjä runsaasti vähentävää ja siksi tuettavaa, mutta nyt onkin tilanne toinen. Mitähän polttoainetta rekkafirmat nyt alkavat käyttää, onko kenelläkään villejä veikkauksia?

Lisätään tämän päätöksen päälle polttoaineveroon korotus ja kaino toive siitä, että raakaöljyn hinta ei nouse eli rauhaa Saudi-Arabiaan. Korotushan ei jää vain henkilökohtaiseksi menetykseksi bensapumpulla. Kyllä kaikki liikkumisen lisääntyvät kustannukset laitetaan kuluttajan maksettavaksi kauppareissulla. Kuluttajan lisämaksu ei kuitenkaan valu tuottajahintoihin, vaikka siellä nimenomaan korotuksia kaivattaisiin.

Kuntatalous on kurjassa jamassa. Veroprosenttien nosto ja kulujen karsinta on ollut asialistalla monessa kunnassa jo ennen kuin verokorttiuudistus ja tulorekisteri sekoittivat tämän vuoden budjetit.

Nyt kun kunnat pistetään vielä rahoittamaan hallituksen päätösten mukaisesti muun muassa ratainvestointien hankeyhtiön kassaa ja toteuttamaan hallitusohjelmaan kirjatut päivähoidon ja peruskoulun pidennykset toimitiloineen ja työntekijöineen, voi olla varma, että nykyinen verokanta ei riitä.

Kunnat tulevat olemaan pakotettuja nostamaan veroja. Hallitus voi tästä pestä kätensä, kunnanvaltuustothan nämä asiat päättävät.

Asumisen, liikkumisen ja syömisen kustannukset nousevat, keskituloinen saa hävetä, jos tästä vinkuu ja lohdukkeeksi tarjotaan lisääntyviä maailmanparannusmenoja ja nousevaa kuntaveroa.

Ennen eduskuntavaaleja palkalla ei tullut toimeen, mutta eipä näy tulevan myöskään jatkossa. En voi ymmärtää, miten Keskustapuolue voi olla tässä mukana.

Kirjoittaja on kansanedustaja (ps.).

Hallituksen budjettiesitys on itse asiassa melkoisen poukkoileva.
Lue lisää

Tytti Määttä puolustaa maaseudun arkea: "Jokaisella, joka täällä asuu, pitää olla ihan samalla tavalla mahdollisuudet pärjätä elämässä kuin muualle Suomeen syntyneellä"

Eero Heinäluoma puoltaa Suomen EU-puheenjohtajakauden linjaa: "Jos unioni ei puutu oikeusvaltion loukkauksiin, on se epäuskottava neuvoessaan muita"

Riikka Slunga-Poutsalo: "Suomessa demokratia toimii vaalipäivän ääntenlaskuun saakka moitteettomasti"

Keskusta teki ratkaisevan virheen kesällä 2017