Vieraskolumnit

Kokoomus on joutunut yllättäen koulukiusaajan rooliin - "erityisesti pöllytetään ministeri Kiurua, kun tämä ei kolmessa kuukaudessa saanut aikaan 0,7 hoitajamitoitusta

Passipaikalla: Viimeisen 32 vuoden aikana kokoomus on ollut oppositiossa vain neljä vuotta. Sodan jälkeen puolue oli taas pitkään sivussa hallitusvastuusta.

Kokoomuksen oppositiotaival alkoi sodan päättyessä syksyllä 1944. Sitä kesti yli neljä vuosikymmentä. Sinä aikana puolue oli hallituksessa vain neljä vuotta.

Menetys on otettu reilusti takaisin. Viimeisen 32 vuoden aikana kokoomus on ollut oppositiossa vain neljä vuotta.

Hallitseminen ei ole pelkkää nautiskelua. Puheenjohtaja Petteri Orpon otsalla on monesti hiki helmeillyt kyselytunnilla.

Oppositiossa välikysymys tehtiinkin heti, jo ennen kuin budjetti on edes eduskunnassa.

Hampaankoloja tyhjennellään, kun jouduttiin yllättäen koulukiusaajan rooliin. Erityisesti pöllytetään ministeri Krista Kiurua (sd.), kun tämä ei kolmessa kuukaudessa saanut aikaan 0,7 hoitajamitoitusta.

SDP:n ryhmänjohtajalla Antti Lindtmanilla oli viime kaudella tapana syyttää hallitusta ahkerien palkansaajien kurittamisesta. Nyt Sari Sarkomaa (kok.) ja kumppanit pommittavat ketjussa hallitusta ahkerien yrittäjien, ahkerien suomalaisten ja ahkerien keskituloisten puolesta.

SDP:n johtaja Jutta Urpilainen, muistutti aikanaan oppositiosta kokoomusministereille arjen asioista. Nyt Ben Zyskowicz (kok.) ehtii joka demariministerin puheenvuoron väliin tuikata vähintään kerran, mitä tämä merkitsee arjessa?

Ehkä kokoomusoppositio vähitellen keksii jotain myös omasta päästään.

Kansalaisaloitteet tarjoavat uusille edustajille tilaisuuden harjoitella puhumista suuressa salissa.

Eläkepäiviensä ratoksi eduskuntaan tullut Aki Linden (sd.) hämmästeli, miten porukka käyttää 40 samansisältöistä kaunista puheenvuoroa tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan, mutta ratkaisuehdotukset puuttuvat.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kyllä lupasi suhtautua selvityksiin avoimesti. Edellistä oikeusministeriä Antti Häkkästä (kok.) asia ei viime kaudella kiinnostanut.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Liike muuttuu puolueeksi

Posti puhutti kansanedustajia – "Miksi verottaja käyttää yksityistä firmaa eikä valtion Postia?"

Syyskauden ensimmäinen suullinen kyselytunti tänään – eilen keskusteltiin Postista