Vieraskolumnit

Kuka pitää hirvet kurissa 20 vuoden päästä?

Hirvijahti käynnistyi Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella syyskuun alun teepaitakeleissä. Muualla maassa punanutut, joiden keski-ikä lähentelee eläkeikää, pääsevät ison lihan jahtiin vasta lokakuun toisena lauantaina.

Jahtiväen ja maanomistajien yhteinen huoli on metsästäjien ikääntyminen ja kaupungistuminen. Pohjois-Suomessa metsäänsä uudistavien ongelmana ovat hirvien säännöllinen ateriointi taimikoissa keskitalvella paksun lumen aikana.

Taimikossa talvehtiva naaras vasoineen ehtii tehdä taimikkoon suuret vahingot, eikä tähän tarvita välttämättä edes suurta hirvitokkaa. Syönnöksistä aiheutuu merkittäviä taloudellisia menetyksiä, joista maanomistaja ei saa kunnollista korvausta.

Hirvivahinkokorvaus jää usein niin pieneksi, etteivät kaikki viitsi sitä hakea. Koska hirvi ei ole kenenkään omaisuutta eikä siten kenenkään vastuulla, vahingot maksaa artisti itse.

”Kuollaan varmaan vitutukseen, ennen kuin vanhuuteen”, tokaisi eräs pahaa oloansa purkanut metsätilan isäntä, jonka taimikot ovat talvesta toiseen hirvien ruokapöytänä.

Selvää on, ettei hirvien järsimistä taimista synny latvanvaihtojen seurauksena muuta kuin heikkolaatuista sellupuuta. Tukkitilistä on turha haaveilla.

Laajat ja syrjäiset maakunnat – kuten Lappi ja Kainuu – joissa on paljon hirviä, mutta vähän asukkaita, ovat kärsineet muuttotappiosta ja vähäisestä syntyvyydestä jo pitkään.

Kun syrjäseutujen metsästäjät ikääntyvät, eikä tilalle nouse nuorta polvea samassa suhteessa, jää hirvien harventaminen yhä pienemmän metsästäjäjoukon harteille.

Mikäli hirvien kurissapidossa ei onnistuta nykyiseen malliin, hirvikannan kasvu ahdistaa maanomistajat nurkkaan. Moni on esittänyt aiheellisen kysymyksen: ”Kuka ne sitten pyytää?” Ehkä homma siirtyy alan yritysten vastuulle. Ammutaanko hirvet droneista? Aika näyttää.

Suomen metsästäjämäärä on pysytellyt jokseenkin tasaisena viimeiset 20 vuotta, mutta tähän tilastoon ei kannata tuudittautua. Kotiseuduiltaan vieraantuneiden metsästäjien houkuttelu kaupungeista syrjäkylien hirvijahtiin ei ole välttämättä helppoa.

Ihmisten vapaa-ajasta käydään tiukkaa kilpailua eri harrastusmuotojen kesken, eikä ole lainkaan varmaa, että monin tavoin säädelty metsästys säilyttää nykyiset asemansa.

Aiheellista on myös kysyä, mitä muuta hirvijahti tarjoaa metsästäjille kuin luonnonmukaista lähilihaa?

Jos jahdin todellisuus on viikonlopusta toiseen ohjattua makkaranpaistoa, ja hirvet kaataa aina koiranohjaaja, voi olla ettei tällainen vastaa nuoren metsästäjän odotuksia. Moni makkaraan kyllästynyt on vaihtanut lajia. Myös metsästysseurojen hallintoon on entistä vaikeampaa löytää toimijoita.

Sopii myös kysyä, kenelle hirvien kurissapito lopulta kuuluu? Maata omistamattomalle metsästäjälle kyseessä on kallis harrastus.

Kun hirvilupa-asioiden paikallinen päätäntävalta siirrettiin riistanhoitoyhdistyksiltä Riistakeskuksen virkamiehille vuonna 2011, tämä on nakertanut hirviä harventavien metsästäjien motivaatiota.

Kirjoittaja Kari Lindholm on vapaa toimittaja Rovaniemeltä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jämtlanninpystykorva kohtasi kaksi sutta Haapavedellä kesken hirvijahdin, kohtaaminen tallentui videolle – koira pelastui omistajan arvion mukaan sen jämäkän käytöksen ansiosta

Jahtipäällikkö rakentaa hirvijahdin – ”Kaatoprosentti on meillä yleensä puhdas sata"

Isot eläimet liikkeellä