LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Vieraskolumnit

Ei ole matkahuolto entisellään

Kun linja-autoliikenne kehittyi 1930-luvulla koko maan kattavaksi järjestelmäksi, sai joku erinomaisen idean: perustetaan liikenteen solmukohtiin toimitilat, joissa matkustajat voivat odotella bussiaan, kuljettajat levähtää ja siirtää tavarat linjalta toiselle. Syntyivät linja-autoasemat ja niistä vastaamaan Linja-autoliitto. Se perusti Matkahuollon 1933.

Ajatus kuljettaa rahtia ja matkustajia samassa autossa oli suorastaan nerokkaan ekologinen. Miksi siitä on nyt luovuttu? Miksi matkahuollot on siirretty monilla paikkakunnilla jonnekin helvetin kuuseen?

Kait sinnekin on hommattu toimintaa rationalisoimaan ja tehostamaan hyväpalkkainen johtaja, joka sanoo irti vanhat työntekijät ja liikenneasemien yhteydessä olevat toimitilat ja siirtää toiminnot asiamiehille. Se on halvempaa – ja asiamiehistä pääsee eroon helpommin kuin työntekijöistä!

Uudistukset tehnyt johto on tuhonnut Matkahuollon liikeidean ja samalla menetettiin ne merkittävät edut, joiden varaan Matkahuolto aikanaan perustettiin. Juuri nyt, kun pitäisi torjua ilmaston lämpenemisestä, luovutaan ekologisesta tavasta kuljettaa matkustajia ja rahtia samassa autossa.

Kun rahti liikkui busseissa, se ylläpiti linja-autoliikennettä sielläkin, missä matkustaja­määrät eivät yksin siihen riittäneet. Liikenneasemien yhteydessä olevat toimitilat olivat lähellä asiakkaita ja siirrot autoihin ja toimitiloihin kävivät linja-autojen normaalien pysähtymisten yhteydessä. Kuljetukset olivat nopeita. Kun toimipaikkojen välillä oli useita päivittäisiä vuoroja, tavaratoimitus oli usein perillä samana päivänä. Erilaisten tuoretavaroiden – kukkien, vihannesten, hedelmien – ja kiireellisten tavaratoimitusten kuten varaosien toimituksessa matkahuolto oli ennen yliveto.

Nyt toimitilat ovat ties missä, kaukanakin liikenneasemista. Ne täytyy tietää ja etsiä. Bussit eivät useimmiten kuljeta rahtia, vaan toimipisteiden välillä ajaa kuorma-auto kerran vuoro­kaudessa. Rahti seisoo usein päivän kussakin solmu­kohdassa. Kun lähetin laatikollisen hedelmiä Luumäeltä Elimäelle, matka 90 kilometriä, toimitus vei 3 päivää!

Ennen matkahuolto oli pakettiliikenteessä sekä Postia nopeampi että halvempi. Vaikka Postin palveluitakin on ”tehostettu”, tilanne on kääntynyt osittain jo Postin eduksi. En olisi uskonut nykytilanteessa päätyväni kehumaan Postia, mutta näin tässä taisi käydä.

Mutta tähänkin sotkuun ovat osasyyllisinä EU ja valtiovalta. Linja-autoliikenteen säätelyn lopetus avasi tien kermankuorijoille: vuonna 2012 tuli Onnibus, joka lupasi halvat matkat suurten asutuskeskusten välillä. Kun vanhat yhtiöt yrittivät puolustautua sulkemalla tulokkaan ulkopuolelleen, tuli kartellisyyte ja 4,3 miljoonan euron sakko.

Kun yritettiin kilpailla Onnibusin kanssa nopeudessa sekä hinnassa, pysäkit siirrettiin valtatien varteen ja luovuttiin samalla rahdin kuljetuksesta. Seurauksena useimmat linja-autoasemat lopetettiin ja matkahuollon tavarakuljetukset eriytettiin. Paikallisliikenne ja kaukoliikenne kohtaavat vain suurimmissa kaupungeissa. Jotta edes pääsisi bussiin, pitää olla oma auto, jolla ajaa metsän keskellä moottoritien varressa olevalle pysäkille.

Kun rahtituloja ei enää bussivuoroilla ollut, moni ennen kannattava vuoro muuttui kannattamattomaksi ja lopetettiin. Maaseudun liikennepalvelut huononivat entisestään.

Eduskunnan tarkoituksena ei varmaankaan ollut maaseudun olojen huonontaminen, kun päätös linja-autoliikenteen vapauttamisesta tehtiin, mutta niin vain maalaiset joutuvat jälleen muutoksen maksajiksi.

Niin vain maalaiset joutuvat jälleen muutoksen maksajiksi.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jos valheesta ei jää ajoissa kiinni, saattaa tie aueta vaikkapa eduskuntaan

Kohti kestävämpää metsäpolitiikkaa

Päiväunille? "Eihän sitä nyt keskellä päivää kehtaa makkuuttaa!"