LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Vieraskolumnit

Eräänä kylmänä talvipäivänä nuori tyttö luki runon Kotiliesi-lehdestä – siitä tuli hänen elämänsä johtotähti 70 vuodeksi

Muistatteko vielä ajan, jolloin kirjat olivat arvossaan, niitä annettiin lahjoiksi ja luettiin koirankorville. Minna Kettunen kirjoittaa aiheesta Hengähdyspaikka-kolumnissaan.

Aikanamme puhutaan informaatiotulvasta ja neuvotaan ihmisiä sulkemaan älylaitteitaan entistä useammin. Uutisotsikoiden vilinä ruuduilla on katkeamatonta. Painettua sanaa on vyörynyt käsiimme siinä määrin, että kirjallisuudesta on tullut muuttajien painajainen ja perikuntien ongelmajätettä. Antikvariaatit, kirpputorit ja kirjastojen kierrätyshyllyt pursuavat kirjoja.

Keskuudessamme elää kuitenkin paljon heitä, jotka hyvin muistavat toisenlaisen ajan. Uutisia luettiin tarkkaan sanomalehdestä tai kuunneltiin kerran päivässä radiosta. Ammatti-, poliittiset ja aikakauslehdet avarsivat näkemyksiä maailmasta ja syvensivät aiheita. Kirjat olivat arvossaan, niitä annettiin lahjoiksi ja luettiin koirankorville.

Olen saanut tutustua kunnioitettavassa iässä olevaan naiseen, jonka lapsuuden ja nuoruuden olot olivat hyvin vaikeat ja surulliset. Kuunneltuani muistoja olen ihmetellyt, miten hän on voinut niistä selvitä, mennä elämässä eteenpäin ja tehdä vaativan, pitkän elämäntyön.

Nainen kertoi, että nuorena tyttönä hän luki ahneesti käsiinsä saamiaan kirjoja ja lehtiä. Eräänä kylmänä talvipäivänä 1940-luvulla hän luki Kotiliesi-lehdestä runon, jonka oppi kohta ulkoa.

Uhmaten talven kylmää vastaan

amaryllis on noussut sipulistaan.

Se kukkeana on kasvanut

punakeltainen teriö auennut.

Katselen kukkaa ikkunan takaa

mielessäin jälleen toivo vakaa:

kunpa ihminen aukeisi kukkaan

ettei elämä menisi hukkaan

Ja taakse majansa ikkunan

hän näkisi kirkkahan kukinnan.

Tästä runosta tuli tuolle tytölle hyvin tärkeä. Hänen elämänsä johtotähdeksi tuli haave päästä puhkeamaan kukkaan, jotta elämä ei menisi hukkaan. Se haave vei ja kantoi eteenpäin olosuhteissa, joita tällainen rauhan ja hyvinvointiyhteiskunnan aikana kasvanut tyttö ei voi oikein edes kuvitella. Niin suuri voi olla yhden ainoan runon voima.

Runon kirjoittajaa tämä tuttavani ei muistanut – ehkä sitä ei lehdessä kerrottukaan. Voisinkohan saada sen selville? Mahdolliset vastaukset ystävällisesti oheiseen sähköpostiin.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja lähetystyöntekijä Anni Takko.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yhteinen peruskirja – Jumalan sana ei ole pelkkää tekstiä Raamatussa

Mietin kaikkia maailman äitejä, jotka eivät voi tyynin mielin peitellä iltaisin lapsiaan nukkumaan

Digitaalisuus ajaa painettuja lehtiä ahtaalle