LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Vieraskolumnit

Turhautumista ja vahvistusharhaa

Yksinkertaisten luonnon lainalaisuuksien sijaan puhutaan naureskellen ja järjen käyttöä taivastellen.

Mikään toimiala ei ota tällä hetkellä yhtä paljon lokaa niskaansa kuin maa- ja metsätalous. Alalla olevien kiukku on vähitellen vaihtunut turhautumiseksi. Turhauttaa, etteivät yksikertaiset asiat mene jakeluun. Esimerkiksi fotosynteesi eli yhteyttäminen opeteltiin kouluvuosinani jo ala-asteella. Nykyisin sitä ei tunnu ymmärtävän kuin harvat, vaikka siinä piilee koko hiilensidontakeskustelun ydin.

Yksinkertaisten luonnon lainalaisuuksien sijaan puhutaan naureskellen ja järjen käyttöä taivastellen muun muassa ”alamittaisten” puiden hakkaamisesta selluteollisuuden tarpeisiin. Kamalaa riistoa. Arvostelijoita suosittelen ihan ensimmäisenä lopettamaan vessapaperin käytön ja seuraavaksi kasvattamaan porkkanoita ilman harvennusta.

Jokaisen olisi myös syytä tunnistaa ilmiö nimeltä vahvistusharha. Vahvistusharha on sitä, että ihminen pyrkii puoltamaan omia käsityksiään ja oletuksiaan tukevaa informaatiota. Vahvistusharhan seurauksena ihminen kerää ja muistaa asioita valikoivasti ja tulkinnasta voi tulla harhautunut ja virheellinen. Tutkimusten mukaan mitä kouluttautuneempi ihminen on, sitä paremmat mekanismit hänellä on torjua omaa käsitystä horjuttava tieto.

Ilmastokeskustelu on tällä hetkellä täynnä tätä vahvistus­harhaa. Monitieteelliset yksiköt hahmottavat omasta mielestään kokonaiskuvaa yhteiskunnasta mutta tekevät sen omien ennakkokäsitystensä pohjalta. Moni haikailee metsätieteessä hyllytettyjen tutkimusten perään salaliittoteorioita viljellen. Media rakastaa, ja hulluinta on, että suureen yleisöön tämä uppoaa kuin häkä. Ei auta muu kuin sietää ja toivoa, että lopulta järki voittaa.

Metsä on kaiken muun hyvän lisäksi omaisuutta, joka on edelleen monelle välttämätön elinkeino ja tulonlähde. Metsätalouden harjoittaminen on laillinen elinkeino ja perustuslaissa kerrotaan, että jokaisen omaisuus on turvattu. Tämäkään ei tunnu enää olevan selvää kaikille.

Metsänomistajat saavat kyllä lisätä omistustaan ja ottaa sitä varten pankista lainaa. He saavat maksaa metsätalouden harjoittamiseen liittyvät kulut ja pää­omaverot. Silti heidän omaisuudenhoitoa ja harkittuja valintoja saa parjata julkisesti. Vinkkinä kaikille, että Suomessa melkeinpä kuka vaan voi ostaa metsää itselleen. Ja omaa metsää saa sitten käsitellä lakien ja asetusten puitteissa niin kuin itse haluaa tai olla vaikka kokonaan käsittelemättä.

Joku muu ostaa samaan aikaan sijoitusasunnon ja pitää siitä huolta tavoitteenaan tienata. Minkäköhänlainen mekkala nousisi, joku ulkopuolinen taho tulisi ilmoittamaan, että tätä huonetta et saa enää vuokrata, tätä huonetta saat käyttää vain rajoitetusti ja koko asunnon lämpötilaa on ilmastosyistä laskettava?

Kirjoittaja on Mhy Mänty-Saimaan toiminnanjohtaja, joka arvostaa tutkittua faktaa ja on allerginen politikoinnille.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vaikeinakin aikoina metsäteollisuus on säilyttänyt siekailemattoman tyylinsä

Tuhansia vuosia hirvenmetsästystä

Vihreitä ninjojako maailmaa puolustamaan