Vieraskolumnit

Kuuntele kolumni Hennin kertomana: Syötkö sinäkin yksin? Mitä silloin syöt?

"Kukaan ei moralisoi, kun levittää mätitahnaa korvapuustille tai hiippailee jääkaapissa olevalle juustokimpaleelle viidettä kertaa saman illan aikana."

Kellon mukaan pitäisi olla päivä, mutta en ole ihan varma. Aurinko paistaa tällä hetkellä vain D-vitamiinipurkin kyljessä. Toiset nauttivat pimeydestä, ja eihän valo ei tuntuisi miltään ilman sitä.

Marraskuun hämärissä keräännytään pikkujouluihin, ruuan ja toisten ihmisten ympärille kuin lampun hehkusta hurmaantuneet hyönteiset. Näihin aikoihin myös uunin luukusta kajastaa valo. Sisällä hautuvat hitaasti juurekset, lihapadat ja muhennokset – ruuat, jotka nautitaan yhdessä.

Olen syönyt yksin suurimman osan aterioistani viime aikoina. Eipä ole paljon huvittanut värkätä lihapatoja, eikä siinä yhdelle ihmiselle olisi paljon järkeäkään, jos ei ole pakastajatyyppiä.

Pimeä vuodenaika on vielä tuonut oman mausteensa soppaan, hiukan kitkerän sivumaun.

Yksin syöminen ei ole aina valinta. Elämästä voi puuttua syystä tai toisesta se, jonka kanssa jakaa ateria. Tai voi olla, että aikataulut eivät perheessä natsaa, jonka seurauksena kotona ei olla samaan aikaan.

Mielessäni on pyörinyt kaksi kysymystä. Ensinnäkin, kuka auttaa jos tukehdun?

Ja toiseksi, onko yksin syöminen jotenkin surullista? Sillä ei ole ainakaan yhtä huono maine kuin yksin juomisella. Toisaalta ei kaikki yksin juominenkaan ole säälittävää. Kalsarikännithän on jalostettu jo lähes puolisivistyneeksi käsitteeksi. Sen syömisvastineesta kalsariherkuttelusta en ole ainakaan vielä kuullut.

Omassa rauhassa syömisessä on hyvät puolensa. Ei tarvitse ottaa huomioon muiden haluja tai kuunnella maiskutuksia. Saa aivan itsekseen nauttia ruuan tuoksuista ja iloita mauista ilman, että kukaan häiritsee.

Se on suorastaan paheellista. Kukaan ei moralisoi, kun levittää mätitahnaa korvapuustille tai hiippailee jääkaapissa olevalle juustokimpaleelle viidettä kertaa saman illan aikana.

Yksin syöminen voi myös olla päivän ainut oma tuokio perhearjessa tai kiireisessä työssä. Hetki, jolloin saa hengähtää.

Toisaalta yksikseen syöpöttely voi myös johtaa selkeisiin rimanalituksiin. Ruoka supistuu polttoaineeksi ja laiskuus ottaa vallan. Vaarana on liikakilot. Tulee vedettyä itselleen epäedullista energiaa ja tankattua seisaaltaan välipaloja. Ostettua valmisruokia ja väsättyä häthätää voileipiä.

Tyhjennettyä jääkaappia lautaselle makuyhdistelmiksi, jotka eivät kestä päivänvaloa. Lapioitua lasittunein katsein muonaa tuulensuojaan samalla, kun näprää puhelinta tai tuijottaa ruutua. Ei ole kaunista saati terveellistä katsottavaa.

Toiset tykkäävät pimeästä marraskuusta, toiset eivät. Sama lienee pätee yksin syömiseenkin, jos ei sitten elämäntilanne ole siihen pakottanut. Minulla onkin koko pitkä talvi aikaa kehittää kalsariherkuttelun konseptia ja opetella suorittamaan itselleni ­Heimlichin ote.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lippulaulu esitettiin ensimmäistä kertaa presidentti Relanderin isännöimällä itsenäisyyspäivän vastaanotolla – isänmaallisen laulun sanoitti V. A. Koskenniemi

Kun homma lähtee lapasesta

Kaarnakuoriaiset talouden uhkana