Vieraskolumnit

Kuuntele kolumni Olgan kertomana: Sohjolumiukko ja uutuudenviehätyksen kaipuu

"Aloin oikein pohtia uutuuden viehätystä. Ei niitä lumiukkoja nimittäin ihan tuohon tahtiin pitkin talvea pyöritellä, mutta ensilumi jaksaa erityisesti viehättää."

Ensilumi tuli ja lapset olivat innoissaan. Heti kun maa oli vähänkään valkoinen, juoksi koko kolmikko pihalle lumileikkeihin. Siellä ne pyörivät hämärässä vetisessä lumi-räntäsateessa tuntikausia.

Aamulla portaalla talon edessä hymyili pieni sohjolumesta kasattu lumiukko. Nauratti, sillä lumi oli vain yksi tuon pallopään rakennuselementti: ensilumen mukana kaveriin oli sekoittunut ainakin hiekkaa ja lehtiä. Mutta mikäs siinä, hauskalta se näytti.

Viikko ensilumen jälkeen ajoin Iitin keskustan Kausalan ohi ja törmäsin useampaan juuri samanlaiseen sohjolehtilumiukkoon. Aloin oikein pohtia asiaa, nimittäin uutuuden viehätystä. Ei niitä lumiukkoja nimittäin ihan tuohon tahtiin pitkin talvea pyöritellä, mutta ensilumi jaksaa erityisesti viehättää.

Meillä aikuisilla tämä uutuudenviehätys näkyy niin monissa asioissa. Muotivillityksissä: ostat uusia vaatteita, vaikka entisetkin ovat ihan käyttökunnossa. Auto menee vaihtoon tuon tuostakin ja uuteen Giganttiin jonotetaan ilman varsinaisia ostoaikeita.

Uuden viehätys näkyy myös työelämässä. Uudet projektit kiinnostavat ja auttavat houkuttelevuudessaan tekemään vanhat valmiiksi.

Facebook-kaverini erosi jokin aika sitten ja nyt hän on päässyt rankan ja monivaiheisen eron jälkeen jaloilleen ja uuden elämän alkuun. Hän kertoi tästä hyväntuulisessa fb-päivityksessään, onka mukaan kaikki on viimein ­kunnossa, lapset voivat hyvin ja aikuiset jatkavat ystävinä erillään.

Huomasin seuraavani tätä aikuisen, ikäiseni ihmisen itsenäisen uuden elämän aloitusta ihaillen, jotenkin melkein kateellisena. Miten iso elämänmuutos, miten rohkea uusi vaihe elämässä! (Vaikkei välttämättä omasta tahdostaan, sitä en tiedä.)

Yhtäkkiä oma elämä näyttäytyi kamalan tylsänä. Parisuhde kunnossa, ei suurempia kriisejä, ei mitään uutta, kaikki hyvin. Eli ensilumen päälle on satanut rutkasti lisää lunta ja lumiukot on tehty jo aikaa sitten.

Rakastan miestäni ja elämäni on ihanaa. En myöskään missään nimessä vähättele eronneiden tai jätettyjen ihmisten ongelmia tai tuskaa.

Kyse on vain taas siitä ajan kulumisesta ja siitä, miten me täällä aikamme käytämme ja mitä muistamme, kun katsomme taakse.

Muistelin haikeana millaista oli opiskeluaikana, kun edessä oli vain uutta ja jännää, vastuuta vähän ja ympärillä vain erilaisia mahdollisuuksia, mitä tehdä ja mihin tähdätä. Sitä ihastui, rakastui ja ystävystyi nopeasti ja aika kului uskomattoman hitaasti.

Minulla on maailman paras aviomies ja enemmän ystäviä kuin ehdin tavata. Aika vain kuluu kamalaa vauhtia. Kun se ensilumi taas satoi, tuntui ,että juurihan se joulukin oli, joko se taas tulee?

Tulin kotiin, päätin tulla järkiini, otin kuvan portaalla virnuilevasta lumiukosta ja lupasin samalla itselleni että se ei olisi meidän perheen talven viimeinen lumiukko. Tekisin niitä lasten kanssa läpi talven aina kun vaan suojalunta tulisi. Pakotan Tuukankin mukaan.

Meillä on kaikilla omat tiemme täällä ja nauttikaamme niistä. Minä pidän nyt tästä perheestä kiinni ja ihailen samalla rohkeita sinkkukavereitani. Antakaa mennä, elämä on ihanaa!

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lippulaulu esitettiin ensimmäistä kertaa presidentti Relanderin isännöimällä itsenäisyyspäivän vastaanotolla – isänmaallisen laulun sanoitti V. A. Koskenniemi

Kun homma lähtee lapasesta

Kaarnakuoriaiset talouden uhkana