Vieraskolumnit

Tässä iässä minulla on oikeus olla oman elämäni jarruvarjo

"Tutkimusten mukaan käyttöohjeita lukee vain pieni osa kuluttajista, mutta maailman käyttöopasta ei tunnu lukevan enää kukaan tai ainakaan ei saa siitä mitään selkoa."

Muistan vielä hyvin, kuinka paljon minua teininä ärsytti äitini tapa oikoa tv- ja radiotoimittajien kielioppivirheitä. Alkaa-verbin käyttö lienee ollut hänen korjauslistansa kärkipäässä, vaikka minulle oli ihan sama alkaako sataa vai satamaan, sillä kastuu siellä kumminkin.

Nykyisin minä puolestani olen se, joka jupisee madonlukuja niille, jotka siteeraavat sananlaskuja väärin tai eivät edes tunne niiden merkitystä.

Oma henkinen jarruvarjoni avautui jossain viidenkympin nurkilla, kun huomasin ahdistuvani yhä monimutkaisemmiksi muuttuvista käyttöohjeista. Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja manuaalien lukeminen on ollut lempipuuhaani. Oli kyseessä sitten auto, kahvinkeitin tai moottorisaha, minulle on ollut tärkeää tietää mitä mikin nappula tekee, kunnes… en enää kyennytkään siihen.

Nykyisin pelkän herätyskellon manuaalin ymmärtäminen vaatii vähintään kansalaisopiston kurssin ja vielä vertaistukiryhmän kaupan päälle. Uuden kamerani käyttöohjetta olen yrittänyt opiskella kahden vuoden ajan, mutta en vieläkään muista sitä painikeyhdistelmää, jolla perhepotrettia ottaessani käynnistäisin itselaukaisimen lasteni viiltävien kommenttien ristitulessa.

Kyse on tietysti oman kognitiivisen suorituskykyni laskusta, mutta kyllä myös laitteet ja samalla koko maailma ovat muuttuneet vaikeammiksi ymmärtää. Välillä tuntuu kuin makaisin maassa mahallani ja haraisin sormet multaan työnnettynä vastaan, kun joku raahaa minua jaloistani kohti tulevaisuutta.

Minulle riittäisi aivan hyvin, jos laitteissa olisi päälle/pois -nappi ja mahdollisesti toinen, josta saisin lisää ääntä tai edes sen saamarin itselaukaisimen käynnistettyä.

Ja samaan aikaan, ristiriitaista kyllä, jaksan hämmästellä populismin globaalia nousua. Olinhan naivisti kuvitellut, että maailmassa, jossa kaikki tieto on kaikkien ulottuvilla, ei olisi sijaa puolitotuuksille tai suoranaisille karkeille valheille.

Tutkimusten mukaan käyttöohjeita lukee vain pieni osa kuluttajista, mutta maailman käyttöopasta ei tunnu lukevan enää kukaan tai ainakaan ei saa siitä mitään selkoa.

Minä pidän näytelmistä, joissa on selkeä juoni. Ne vain eivät ole nykyään kovin muodikkaita, kun kaiken pitäisi olla niin immersiivistä.

Rakastan kirjoja, jotka kertovat kokonaisen tarinan. Yhä useammin minulta jää kesken teos, joka hakkaa sirpaleisuudessaan ja vaikeaselkoisuudessaan lämpöpumpun käyttöohjeen.

Pidän lauluista, joissa on hyräiltävissä oleva melodia, mutta radiosta tulee pelkkää äänitapettia. Haluan ruokani yhdellä lautasella enkä yhdeksään osaa jaettuina tasting-annoksina. Olen jarru, tulppa yhteiskunnan kehityksen edessä ja ylpeä siitä.

Jari Sinkkonen määritteli murrosikäisen olevan nuori, joka haluaa aikuisen oikeudet ilman velvollisuuksia. Ja meidän vanhempien tehtävä on sitten jarruttaa tuota teiniä ja muistuttaa vapauteen liittyvästä vastuusta.

Tuntuu, että maailma on nyt murrosikäisempi kuin koskaan. Innovaatioiden, tekniikan ja tiedon suomat ja luomat mahdollisuudet vyöryvät niin kovalla vauhdilla, ettei kukaan enää hallitse kokonaisuutta. Halutaan sitä, tehdään tätä, mutta kenelläkään ei ole aikaa, halua tai edes mahdollisuutta miettiä seurauksia tai sitä pysyvätkö kaikki mukana.

Minä en enää edes yritä, eikä onneksi edes tarvitse. Olen antanut itselleni luvan toimia jarruna.

Ihmiskunta ei olisi koskaan päässyt lähellekään nykyistä vaihettaan, elleivät vanhemmat sukupolvet olisi varoitelleet keulimasta liikaa ja jakaneet hyviä ja huonoja neuvojaan, halusipa niitä joku kuunnella tahi ei.

Ei minun tarvitsekaan enää haaveilla kirjoittavani moniäänistä ja sirpaleista romaania tosiolevaisen olemattomuudesta. Riittää kun kerin tarinoita auki vanhaan malliin alku, keskikohta ja loppu -tyylillä.

Voin ihan hyvin olla sitä mieltä, että tarinoiden avoimet loput ovat syvältä ja heinäsirkat ravintona ovat ihan ok sitten, kun joku ensin keksii reseptin, joka saa ne maistumaan hyvältä.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. En haikaile vanhoja aikoja takaisin tai kannata make Suomi-Finland great again -ajattelua.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole syytä jarrutella ja yksinkertaisten ratkaisujen tyrkyttäminen monimutkaisiin ongelmiin on pelkästään typeryyttä.

Olen edelleen kiinnostunut uusista innovaatioista ja nautin tavatessani nuoria, jotka niitä hyödyntävät, mutta minun ei onneksi enää tarvitse lähteä kaikkeen mukaan.

Ja voinpa minä joskus ihan hyvällä omalla tunnolla tokaista (samalla kun potkaisen henkiseen keinutuoliini lisää vauhtia), että laitahan tuota mölytoosaa pienemmälle, tai että mikähän suru tuotakin jonnea on kohdannut, kun housut ovat puolitangossa.

Möly jatkuu ja jonnen housut lököttävät, mutta kenties minä ja kaltaiseni jarruttelijat saamme edes hiukan hidastettua nopeutta niin, että vältämme pahimmat karikot ja ehdimme itsekin vähän nauttia siitä kaikesta hyvästä ja kauniista, jonka luomiseen olemme osallistuneet.

Kirjoittaja on Kirkkonummella asuva kirjailija.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lippulaulu esitettiin ensimmäistä kertaa presidentti Relanderin isännöimällä itsenäisyyspäivän vastaanotolla – isänmaallisen laulun sanoitti V. A. Koskenniemi

Kun homma lähtee lapasesta

Kaarnakuoriaiset talouden uhkana