Vieraskolumnit

Kuuntele kolumni Hennin lukemana: Odottavan aika ja taika

"Porina vaimenee padasta. Tämä kolumni on viimeiseni."

En tunne yhtäkään lasta, joka ei olisi jouluihminen. Lapsille joulun odotus tulee luonnostaan. Muistan sen itsekin hyvin. Ensimmäinen merkki joulusta oli, kun mummu alkoi kasvattaa leivonnaisarsenaaliaan.

Aika mateli. Yleensä niin vastenmielinen siivous hoitui käden käänteessä, kun tontut katselivat ikkunoista. Piparitaikinaa pistelin poskeen jo hyvissä ajoin ennen uunia.

Jouluni alkoi virallisesti, kun kinkun herkullinen tuoksu leijaili herättämään aattoaamuna. Silloin kannatti hipsuttaa kuikuilemaan keittiöön kuumien maistinpalojen toivossa.

Joulu vain jotenkin tuli ja rakentui, vaikka vanhemmathan sen oikeastaan tekivät. Eivätkä he saaneet siitä edes kunniaa. Heidän raatamansa työ satoi suoraan joulupukin laariin, hitto vie.

Lapsuuteni jouluihminen nukkuu sisälläni sikeässä unessa.

Joulun lumo nimittäin haihtuu, kun huomaa olevansa itse vastuussa sen järjestämisestä. Odotus hukkuu helposti suorituspaineiden alle. Siivousta, ruuanlaittoa, joulukortteja, erikoisruokavalioita, pitkiä siirtymisiä, kuumenneita tunteita, luottokorttilaskuja.

Pitää keritä tapamaan perhe, sukulaiset ja mullan alla nukkuvat. Kerrassaan hirveä homma koko joulu.

Myös rima on asetettu korkealle. Mielessä siintää täydellinen joulu väriteemaisine koristuksineen, notkuvine pöytineen ja loimuavine takkatulineen. Työmäärä ahdistaa.

Jouluyönä sitten vertaillaan peiton alla sosiaalisessa mediassa, miten hyvin idylliin on päästy. Jätän sen tavoittelun mielelläni joulukorteille ja sisustuslehdille.

Kirkassilmäinen joulunodotus lienee varattu vain lapsille. Kun alan miettiä, niin vahvimmat joulumuistot ovat jääneet juuri lapsuudesta.

Aikuisuuden joulut ovat toki olleet ihania, mutta samalla sarja yllätyksettömiä toisintoja, kuin elokuva, jonka juonenkäänteet osaa ulkoa.

Tosiasiaa ei pääse pakoon: joulun valmistelu vaatii aikaa ja vaivaa. Mutta ehkäpä kaiken touhun ja tohinan keskellä syntyy myös odotusta ja pientä taikaa ikään kuin sivutuotteena.

Sitä löytyy yllättävistäkin paikoista ja ihmisistä, jos vain pitää silmät auki, korvat höröllä ja tarttuu hetkeen, kun sen huomaa. Varsinkin, jos puuhaa omannäköistä joulua, eikä yritä toteuttaa muiden vaatimuksia ja odotuksia.

Porina vaimenee padasta. Tämä kolumni on viimeiseni.

Ihan tässä herkistyy. Kolme vuotta olen suoltanut ulos kaikenkirjavaa lopputuotetta pääkopastani.

Pyristelen irti juhlallisista loppusanoista tai jyrähtelevistä toteamuksista. Sen sijaan haluan sydämestäni kiittää teitä kaikkia ja toivottaa makoisaa joulunodotusta niin rosollirohmuille, laatikkovihaajille kuin perhejoulun puurtajillekin.

Ja erityisesti kotimaisen ruuan tuottajille. Ilman teitä ei tulisi joulu­pöytää.

Lue lisää

Ilmastonmuutosta tai luontokatoa ei ole peruutettu

Retkelle lähimpään metsään!

Kriiseissä tarvitaan ruokavarmuutta

Ruoka on olennainen osa huoltovarmuutta